Ikääntyvien romanien tutkimuksen 1. työpaja pidettiin kesäkuussa Tampereella
Romaniasiain neuvottelukunnan jäseniä ja romaniverkoston jäseniä on kanssatutkijoina tutkimuksessa, jossa tutkitaan Ikääntyvien romanien kohtaamaa osallistumiseen liittyvää eriarvoisuutta. Hankkeessa kehitetään myös tutkimukseen pohjautuvia ratkaisuja osallistumisen esteiden ylittämiseksi. Kanssatutkijoiden koulutustilaisuudet ovat osa tutkimushankkeen toimintoja.
Tampereella pidettiin 1.6.2026 Ikääntyneitä romaneita koskevan tutkimuksen 1. Työpaja Setlementti Tampereen tiloissa. Mukana oli yhdeksän osallistujaa, joista lähes kaikki toimivat myös haastattelijoina kesän ja alkusyksyn aikana eri puolella Suomea.
Päivän aikana kävimme yhdessä läpi kanssatutkijan kansion sisältöä, käytännön asioita, haastattelutekniikkaan ja -kysymyksiin sekä tutkimuksen eettisiin asioihin ja ohjeisiin liittyen. Lopuksi opeteltiin vielä käyttämään äänityslaitetta, joilla haastattelut tehdään.
Toinen työpaja pidetään syyskuussa 3.9.2026 Suomen Romaniyhdistyksen tiloissa Helsingissä.
OBaMa – Osallistumisen esteiden yli
OBaMassa tutkitaan eri vähemmistöjen ja marginalisoitujen ryhmien kohtaamaa osallistumiseen liittyvää eriarvoisuutta. Lisäksi kehitämme tutkimukseen pohjautuvia ratkaisuja osallistumisen esteiden ylittämiseksi. Teemme tämän yhdessä näiden ryhmien edustajien ja heidän parissaan työskentelevien tahojen kanssa kanssatutkimuksen ja yhteiskehittämisen keinoin.
Keskitymme osallistumisen esteisiin ja siihen kytkeytyvän osallisuuden kokemuksen puuttumiseen, jota vammaiset ja rodullistetut, sateenkaarivähemmistöt sekä alempien sosiaaliluokkien edustajat ja päihteidenkäyttäjät kokevat niin demokraattisten instituutioiden kuin arkipäiväisen elämänsä piirissä.
Tutkimus toteutetaan osana Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamaa hanketta OBaMa – Osallistumisen esteiden yli.
Lisätietoa myös nettisivuilta: https://blogs.helsinki.fi/obama-stn/
Ikääntyvien romanien ääni kuuluviin – Kanssatutkimus käynnistyy