Hallitus esittää korotusta omaishoidon tuen vähimmäispalkkioon ja taloudellista turvaa perhehoitajille
Hallitus esittää muutoksia omaishoidon tuesta annettuun lakiin ja perhehoitolakiin. Omaishoidon tuen vähimmäispalkkiota korotettaisiin. Toimeksiantosuhteisia perhehoitajia tuettaisiin taloudellisesti, jos kotona annettava perhehoito päättyy ennakoimattomasti perhehoitajasta riippumattomasta syystä.
Korotuksia pienimpiin omaishoidontukiin
Omaishoidon tuen vähimmäispalkkio olisi 1.1.2026 lähtien 530 euroa kuukaudessa. Verrattuna vuoteen 2025 vähimmäispalkkio nousisi noin 58 euroa kuukaudessa, josta lakimuutoksen vaikutus olisi noin 46 euroa. Esitykseen on arvioitu vuosittain tehtävä palkkakertoimen mukainen korotus ja se muodostaisi loppuosan korotuksesta.
Raskaan siirtymävaiheen vähimmäispalkkioksi säädettäisiin 968 euroa kuukaudessa 1.1.2026 lähtien. Raskaan siirtymävaiheen palkkiota ei kuitenkaan korotettaisi lakiuudistuksella.
Tavoitteena on, että hoitopalkkion vähimmäismäärä vastaisi nykyistä paremmin omaishoitotehtävän sitovuutta ja vaativuutta.
Tukea toimeksiantosuhteisille perhehoitajille yllättävissä tilanteissa
Toimeksiantosuhteisen perhehoitajan korvausta ennakoimattomissa päättymistilanteissa pidennettäisiin. Nykyisen irtisanomisajan lisäksi maksettaisiin erillinen yhden kuukauden palkkio, jolloin perhehoitaja saisi vähintään yhteensä kolmen kuukauden palkkion.
Edellytyksenä olisi, että toimeksiantosopimus koskee perhehoitajan kotona annettavaa ympärivuorokautista tai osavuorokautista pitkäaikaista perhehoitoa.
Korvauksen maksaisi hyvinvointialue, jonka kanssa perhehoitajan toimeksiantosopimus päättyy. Oikeutta korvaukseen ei olisi, jos perhehoitajan kotiin olisi sijoitettavissa tai sijoitetaan irtisanomisaikana uusi hoidettava.
Muutoksen tavoitteena on turvata toimeksiantosuhteisten perhehoitajien asema, jos perhehoito päättyy ennakoimattomasti syistä, joihin perhehoitaja ei voi itse vaikuttaa.
Esitys liittyy vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026.
Lisätietoja
neuvotteleva virkamies Kirsi-Maria Malmlund-Laakso, p. 0295 163 160
erityisasiantuntija Sanna Ahonen, p. 0295 163 092 (omaishoidon tuki)
lakimies Sini Huikuri, p. 0295 163 018 (perhehoito)
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
Hallituksen esityksen valmistelu (Hankeikkuna)