FI SV

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaan lähes 362 miljoonaa euroa vuonna 2019

Sosiaali- ja terveysministeriö 7.2.2019 13.19
Tiedote 21/2019

Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa rahapelitoiminnan tuotoista avustuksia järjestöille yhteensä lähes 362 miljoonaa euroa tänä vuonna. Jaettava määrä on suurempi kuin aiemmin. Avustuksia saa 887 hakijaa yhteensä 2060 kohteeseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö päätti avustuksista 7. helmikuuta pääosin Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) valmisteleman ehdotuksen pohjalta. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi jakoesitystä. Koko vuoden 2019 määräraha jaettiin nyt kokonaisuudessaan.

Vuonna 2019 sotaveteraanit saavat pelituotosta 109,9 miljoonaa euroa. Raha käytetään sotainvalidien kuntoutukseen, avohuoltoon ja laitoshoitoon sekä rintamaveteraanien ja eräiden muiden ryhmien kuntoutukseen sekä korvauksiin yhteensä.

Veikkaus Oy:n tuotosta käytetään 43 prosenttia terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää avustuksia yleishyödyllisille järjestöille ja säätiöille toimintaan, jonka päämääränä on edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, ehkäistä ongelmia ja auttaa ongelmia kohdanneita ihmisiä.

Avustuksilla STM haluaa rohkaista järjestöjä kehittämään uusia toimintamuotoja ja parantamaan toimintavalmiuksia. Avustusten jaossa otetaan huomioon myös ajankohtaiset tarpeet, kuten seksuaalirikollisuuden ehkäiseminen ja seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden tukeminen.

Avustuksia haki kaikkiaan 1144 järjestöä. Eri kohteita, hankkeita tai toimintoja oli 2774. Haettujen avustusten yhteissumma oli 508 miljoonaa euroa.

Vuonna 2018 sosiaali- ja terveysministeriö myönsi avustuksia 353 miljoonaa euroa 994 hakijalle.

Lisätietoja

valmistelupäällikkö Hilppa Tervonen, STEA, p. 0295 163 225
neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen, STM, p. 0295 163 577

STEA on STM:n yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleishyödyllisiin, terveyttä ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin kohdistuvia avustuksia. Tiedot vuoden 2019 kaikista STEA-avustuksista julkaistaan 8.2. osoitteessa avustukset.stea.fi