Valtioneuvosto esittää alkoholin varoitusmerkintöjen perumista
Hallitus esittää, että viime vuonna säädetty alkoholijuomien varoitusmerkintöjä koskeva alkoholilain säännös kumotaan. Säännöksen oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 2009 alusta. Valtioneuvosto päätti istunnossaan 10. huhtikuuta 2008 esittää, että Tasavallan Presidentti antaisi asiaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle.
Varoitusmerkinnöistä luopumisen taustalla on EU:n komission joulukuussa 2007 esittämä osittain kielteinen kanta asiaan. Komissio näki jäsenmaan yksipuolisesti antamilla varoitusmerkinnöillä olevan mahdollisesti vaikutuksia EU:n sisämarkkinoiden toimintaan ja tavaroiden vapaaseen liikkumiseen. Alkoholipakkausten varoitusmerkintöjen toteuttaminen Suomessa on tämän vuoksi nähty ongelmalliseksi.
Alkoholin riskestä ja haitoista voidaan kertoa muulla tiedotuksella ja terveysvalistuksella. Tulevaisuudessa on mahdollista harkita myös yhteisiä varoituslinjauksia EU:n tasolla. EU:n komissio selvittelee paraikaa jäsenmaiden kanssa sitä, olisiko hyödyllistä kehittää yhteisiä toimintamalleja riittävän kuluttajatiedotuksen järjestämiseksi. Euroopan parlamentti on myös kehottanut komissiota tutkimaan asiaa sisämarkkinoiden toiminnan näkökulmasta vuoden 2009 loppuun mennessä.
Alkoholin kulutusta ja haittoja vähennetään hallitusohjelman mukaisesti erityisesti alkoholiveron korotuksilla, joista ensimmäinen on toteutettu 1.1.2008. Budjettiriihessä elokuussa 2007 päätettiin lisäksi, että hallitus toteuttaa myös toisen korotuksen.
Lisätietoja:
Hallitussihteeri Ismo Tuominen, STM, p. 09-1607 3787, GSM 050-373 7512