Uusi yleistuki korvaa työmarkkinatuen ja peruspäivärahan 1.5.2026 alkaen
Yleistuki on ensi vaiheessa työttömän työnhakijan uusi sosiaaliturvaetuus, joka korvaa työmarkkinatuen ja peruspäivärahan. Yleistukea koskevan lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan 1.5.2026.
Yleistukea maksetaan, jos työttömällä työnhakijalla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai hänen ansiopäivärahakautensa on päättynyt ja hänellä on taloudellisen tuen tarve. Yleistuki on suuruudeltaan nykyisen työmarkkinatuen, työttömän peruspäivärahan ja ansiopäivärahan perusosan tasoinen (37,21 euroa/päivä vuonna 2025). Yleistuki on yksilökohtainen etuus, eli esimerkiksi puolison tulot eivät vaikuta sen määrään.
Yleistuen saaminen edellyttää taloudellisen tuen tarvetta eli yleistuki on tarveharkintainen etuus. Tarveharkinta tarkoittaa sitä, että nykyisen työmarkkinatuen tavoin ansiotulojen lisäksi myös muut tulot vaikuttaisivat yleistuen suuruuteen tulorajan ylittävältä osalta. Tällaisia muita tuloja olisivat esimerkiksi vuokratulot ja muut pääomatulot, mutta eivät esimerkiksi säästöt tai omaisuus.
Työtulojen noustessa yleistuki vähenee tasaisesti eli yleistuen saajan ansiotulot sovitellaan kuten työttömyysturvassa nykyisinkin. Nykyisin jokainen tienattu euro pienentää maksettavaa työttömyysetuutta 50 senttiä.
Yleistuen myöntää ja maksaa Kansaneläkelaitos. Kela valmistelee niin sanottua yhden hakemuksen mallia, jossa asiakas voisi hakea työttömyysetuuden (jatkossa yleistuki) ja asumistuen samalla hakemuksella. Tulevaisuudessa yhden hakemuksen mallia on tarkoitus laajentaa muihinkin etuuksiin. Etuusjärjestelmää ei tarvitsisi tuntea yksityiskohtaisesti, vaan hakija ohjattaisiin elämäntilanteen mukaan oikeiden etuuksien piiriin.
Yleistukea saavalle työnhakijalle järjestetään työnhaun pitkittyessä aktivointijakso, jonka tarkoituksena on estää työttömyyden pitkittymistä ja ehkäistä syrjäytymistä. Erityisesti tavoitteena on lyhentää nuorten työttömyysjaksoja. Aktivointijaksolla työnhakijalle järjestetään palveluprosessiin kuuluvia tapaamisia lähtökohtaisesti paikan päällä työvoimaviranomaisen toimipisteessä. Tapaamisissa painotetaan työttömyyden pitkittymisen syiden selvittämistä ja työnhakijan ohjaamista tarpeellisiin palveluihin. Alle 25-vuotias työnhakija osallistuu aktivointijaksolle saatuaan yleistukea 8 kuukautta ja 25 vuotta täyttänyt saatuaan yleistukea 1,5 vuoden ajan. Aktivointijaksoon liittyvät muutokset ovat osa työvoimapalveluiden järjestämisestä annettua lakia.
Yleistukea maksetaan työttömän työnhakijan työmarkkinoille hakeutumisen tai palaamisen edellytysten edistämiseksi ja parantamiseksi. Yleistuen tavoitteena on taata perustoimeentulo työttömyyden aikana, yksinkertaistaa sosiaaliturvaa ja edistää työn kannustavuutta.
Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa yleistukea koskevat lait perjantaina 16.1.2026.
- Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen yleistukea koskevaksi lainsäädännöksi
- Hallituksen esitys eduskunnalle yleistukea koskevaksi lainsäädännöksi (Hankeikkuna)
- Yleistuki
- Kysymyksiä ja vastauksia yleistuesta
- Kysymyksiä ja vastauksia yleistuesta (Kela)
Yleistuen valmistelu etenee vaiheittain
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa perusturvan uudistuksen, joka parantaa työnteon kannattavuutta, sujuvoittaa sosiaaliturvaa ja yksinkertaistaa etuuksia sosiaaliturvakomitean välimietinnön tekemät suositukset ja selvitykset huomioiden.
Ensimmäisessä vaiheessa yleistuki yksinkertaistaa työttömän sosiaaliturvaa korvaamalla työmarkkinatuen ja peruspäivärahan. Seuraavassa vaiheessa jatketaan perusturvaetuuksien yhtenäistämistä ja yhdistämistä sekä nykyisten asumisen tukien sisällyttämistä asteittain yleistukeen. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa yleistuki sisältää perusosan elämiseen, asumisosan asumiseen ja harkinnanvaraisen osan viimesijaiseksi turvaksi.
Yleistuki on osa sosiaaliturvauudistusta. Sosiaaliturvakomitea seuraa yleistuen valmistelua.
Lisätietoja
Osastopäällikkö Liisa Siika-aho, p. 029 516 3085, [email protected]
Sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Annu Jaakkola, p. 029 516 3330, [email protected]