Alaikäisiä halutaan suojella tupakalta
Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä päätti kokouksessaan keskiviikkona 25. maaliskuuta ehdottaa peruspalveluministeri Paula Risikon esittelemiä muutoksia tupakkalakiin. Muutoksilla halutaan suojella lapsia ja nuoria tupakoinnilta ja ehkäistä nuorten tupakoinnin aloittamista.
Ministeri Paula Risikko pitää tärkeänä, että tupakan saatavuus, näkyvyys ja välittäminen alaikäisille kielletään. "Kielloilla halutaan vähentää tupakointia. Muutokset tukevat hallitusohjelman linjauksia kansalaisten terveyden edistämisestä ja siihen liittyviä tupakkapolitiikan tavoitteita", toteaa Risikko.
Tupakkatuotteiden näkyvä esilläpito kaupoissa kiellettäisiin kahden vuoden siirtymäajan kuluessa. Myyjä voisi kuitenkin pyydettäessä antaa asiakkaalle listan myytävistä tupakkatuotteista ja niiden hinnoista. Esilläpidon kielto ei koskisi tupakkakauppaa, josta tuotteita ei näy ulkopuolelle ja jonne alle 18-vuotiailta on pääsy kielletty.
Tupakointikieltoja laajennettaisiin lisäksi muun muassa siten, että tupakointi kiellettäisiin paikoissa, joissa lapset ja nuoret oleskelevat. Yksityishenkilökään ei saisi myydä eikä luovuttaa tupakkatuotteita tai tupakointivälineitä alaikäisille. Lisäksi tupakkatuotteiden maahantuonti ja hallussapito kiellettäisiin alle 18-vuotiailta.
Alaikäisten suojelun ohella tupakkalain muutokset vaikuttaisivat nuuskan maahantuontiin ja myyntiin. Nuuskan maahantuontia omaan käyttöön ei ehdoteta kiellettäväksi kokonaan, vaan maahantuontiin esitetään 30 rasian rajoitusta. Nuuskaa ei saisi myydä eikä välittää toisille.
Ministeri Risikko korostaa, että tupakoinnin aiheuttamia terveyshaittoja pitää vähentää kaikin sellaisin keinoin, joiden vaikuttavuudesta voidaan olla varmoja. "Hallituksen esitykseen tupakkalain muutoksista ei tule sisältymään tupakkatyöryhmän esittämää tupakkajäljitelmien, esimerkiksi lakritsipiippujen kieltoa. Myöskään tupakoinnin esittämistä esimerkiksi elokuvissa tai näytelmissä ei kielletä."
Tupakkalain uudistus perustuu työryhmän ehdotukseen, joka oli laajalla lausuntokierroksella. Lain uudistusta koskeva hallituksen esitys annettaneen eduskunnalle kevätistuntokaudella.
Lisätietojavaltiosihteeri Ilkka Oksala, p. (09) 160 73165
hallitusneuvos Ismo Tuominen, p. (09) 160 73787