Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen interventioiden arviointi- ja suositustoimintaa
Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen interventioiden arviointitoimintaa ja näyttöön perustuvien suositusten nykytilaa, tarpeita ja toteuttamisvaihtoehtoja. Tavoitteena on tulosten valossa tukea päätöksentekoa ja tehostaa vaikuttavien interventioiden eli toimintamallien käyttöönottoa Suomessa.
Selvityshankkeessa on kolme osaa. Ensimmäisessä kartoitetaan suomalainen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen interventioiden arviointi- ja suositustoimintaa sekä niiden toteuttajia ja kohderyhmiä. Toisessa osassa käydään läpi kansainvälisiä käytäntöjä, joista Suomi voisi hyötyä. Kolmannessa osassa tehdään ehdotus hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen arviointi- ja suositustoiminnan tavoitetilasta ja vaihtoehtoisia etenemistapoja tavoitteiden saavuttamiseksi.
Selvityksen taustalla on hallituksen tavoite vahvistaa arviointiosaamista ja siihen perustuvaa päätöksentekoa sekä kehittää suosituksia ja vakiinnuttaa niitä palvelujärjestelmässä. Tämä antaisi mahdollisuuden tehostaa vaikuttavien käytäntöjen käyttöönottoa sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä muiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tekevien tahojen toimissa.
Selvitys valmistuu vuoden 2026 kesällä.
Mitä ovat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen interventiot?
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen interventioilla tarkoitetaan suunniteltua toimintaa tai sarjaa toimintoja, joiden tavoitteena on vaikuttaa kohderyhmän; väestön, väestöryhmän tai yksilön; tilanteeseen ja edistää tai tukea hyvinvointia ja terveyttä. Interventio-sanan tilalla voidaan puhua muun muassa toimintatavasta, menetelmästä, käytännöstä, toimenpiteestä tai toimintamallista.
Hyvinvointia ja terveyttä edistävät toimet ehkäisevät ongelmia ja sairauksia ja niiden avulla voidaan ylläpitää ja edistää ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Vaikutukset kohdistuvat yksilön lisäksi yhteisöihin ja ihmisten elinympäristöön.
Näyttöön perustuvat suositukset kohdentuvat pääasiassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ammattilaisten ja työyhteisöjen tietotarpeisiin. Ne pohjautuvat ammattilaisten yksimielisyyteen ja tutkimustietoon sekä muihin tietolähteisiin.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuntien ja hyvinvointialueiden perustehtävä.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Minna Lohtander, p. 0295 163 164