Säteilyturvakeskuksen tutkimusta arvioitiin kansainvälisesti
Sosiaali- ja terveysministeriö kutsui koolle pääosin kansainvälisen asiantuntijapaneelin arvioimaan Säteilyturvakeskuksen tekemää tutkimusta. STUKia arvioitiin sen tieteellisten julkaisujen, internet-sivujen sekä tutkijoiden ja johtoportaan haastattelujen perusteella. Arviointi tehtiin kansainvälisesti jo kolmannen kerran. Aikaisemmat arviot tehtiin vuosina 2001 ja 2005.
Asiantuntijaryhmän mukaan STUK tekee erittäin korkealaatuista tutkimusta. Sen työntekijät ovat paitsi korkeasti koulutettuja, myös innostuneita ja sitoutuneita työhönsä. Niin ikään STUK on työympäristönä erinomainen ja tutkimuslaboratoriot ovat erinomaisessa kunnossa.
Asiantuntijoiden mielestä oli tärkeää arvioida toiminnan koko laajuutta sekä STUKin työstään tekemää kokonaissuunnitelmaa, vaikka alun perin oli tarkoitus tutustua pelkästään tutkimukseen.
Valtakunnallisesti ja kansainvälisesti vähentyneet tutkimusresurssit ovat haasteena sekä STUKille että muille säteilyturvallisuutta tutkiville yhteisöille. Tutkimus on merkittävä osa Säteilyturvakeskuksen toimintaa. Näin tutkimuksen laadun tulisikin olla keskeinen mittari arvioitaessa STUKin laboratorioiden ja osastojen toimintaa. Asiantuntijat tekivät useita suosituksia, jotta korkealaatuista tutkimusta voitaisiin tehdä myös jatkossa STUKissa.