Search
- Fess search
Showing 1 to 6 of 6 entries.
-
7.1.2022 | Hallituksen koronaministerityöryhmä sai perjantaina 7. tammikuuta ensimmäisessä kokouksessaan katsauksen tautitilanteesta, omikron-muunnoksen leviämisestä, terveydenhuollon kuormituksesta ja kantokyvystä sekä rokotusten etenemisestä.https://stm.fi/-/194055633/koronaministerityoryhma-suosittaa-lisarajoituksia-koronatilanteen-vuoksi
-
21.12.2021 | Hallitus on neuvotellut tiistaina 21. joulukuuta koronatilanteesta ja linjannut uusista rajoituksista ja muista tarvittavista toimenpiteistä. Rokotuskattavuuden noston lisäksi tarvitaan sekä valtakunnallisia että alueellisia tehokkaasti lähikontakteja rajoittavia toimia, joilla epidemian leviämistä voidaan hidastaa. Näin saadaan lisäaikaa kolmansien rokoteannosten antamiselle.https://stm.fi/-/194055633/hallitukselta-linjauksia-uusista-koronarajoituksista-rokotukset-edelleen-avain-epidemian-hallintaan
-
7.1.2021 | Valtioneuvosto päätti 7. tammikuuta, että maahantulon rajoituksia jatketaan 9.2.2021 asti. Koronaepidemia on maailmanlaajuisesti yhä selvässä kasvussa ja tartuntojen määrä kasvaa useimmissa maissa jyrkemmin kuin Suomessa. Näin ollen rajoitusten höllentäminen ei ole perusteltua ennen kuin valmisteilla olevat korvaavat toimenpiteet ovat riittävällä tavalla käytettävissä.https://stm.fi/-/1410869/maahantulon-rajoituksia-jatketaan-9.2.-asti
-
10.12.2020 | Valtioneuvosto päätti 10. joulukuuta, että maahantulon rajoituksia jatketaan 12.1.2021 asti. Koronaepidemia on maailmanlaajuisesti yhä selvässä kasvussa ja tartuntojen määrä kasvaa useimmissa maissa. Vaikka uusien tapausten määrä Suomessa lähti syksyllä kasvuun kesän rauhallisen tilanteen jälkeen, ero Suomen ja monen muun maan epidemiatilanteen välillä on kasvanut viime aikoina jyrkästi. Näin ol...https://stm.fi/-/1410869/maahantulon-rajoituksia-jatketaan-12.1.-asti
-
19.11.2020 | Valtioneuvosto päätti 19. marraskuuta, että maahantulon rajoituksia jatketaan 13.12.2020 asti. Epidemian kiihtymisvaihe jatkuu edelleen ja erot Suomen ja muun Euroopan välisessä epidemiatilanteessa ovat suuria. Näin ollen rajoitusten höllentäminen ei ole perusteltua ennen kuin valmisteilla olevat korvaavat toimenpiteet ovat riittävällä tavalla käytettävissä.https://stm.fi/-/1410869/maahantulon-rajoituksia-jatketaan-13.12.-asti
-
19.2.2021 | Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tartuntatautilain 16 ja 22 §:n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia. Esityksessä ehdotetaan täsmennettä- väksi aluehallintovirastolla olevaa ma...https://stm.fi/documents/1271139/39427285/19022021_HE+laiksi+tartuntatautilain+16+%C2%A7+ja+22+%C2%A7+muuttamisesta.pdf/b8ebafbb-43c8-1c8a-73ef-f27945a393b7?t=1613724580645