Skip to content
Government and ministries Media

Työttömyysturvalain väliaikaisia muutoksia työntekijöiden toimeentulon vahvistamiseksi esitetään jatkettavaksi

Sosiaali- ja terveysministeriö 5.6.2020 12.24
Tiedote 143/2020

Hallituksen esityksen tavoitteena on vahvistaa työttömyysturvaa tarvitsevien ihmisten taloudellista asemaa tilanteessa, jossa moni on joutunut työttömäksi tai lomautetuksi.

Hallitus esittää, että työttömyysturvalakiin, työttömyysetuuksien rahoituksesta annettuun lakiin ja työttömyyskassalakiin tehtyjen väliaikaisten muutosten voimassaoloa jatkettaisiin vuoden loppuun saakka.

Esityksessä ehdotetaan:

  • Työttömyysturvan alkamista edeltävää viiden päivän omavastuuaikaa ei edelleenkään asetettaisi heinäkuun alusta lukien. Tämä koskisi ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Tuen näiltä päiviltä rahoittaisi valtio.
  • Palkansaajan tavanomaista lyhyempi työssäoloehto oikeuttaisi edelleen työttömyyspäivärahaan heinäkuun alun jälkeenkin. Työssäoloehto on edellytys työttömyyspäivärahan saannille. Palkansaajien työssäoloehto olisi edelleen 13 kalenteriviikkoa kun se ilman väliaikaisen lain jatkamista palautuisi 26 kalenteriviikkoon. Yrittäjän ei-omistavilla perheenjäsenillä työssäoloehto olisi 26 kalenteriviikkoa, kun se muutoin palautuisi 52 kalenteriviikkoon.
  • Työttömyyspäivärahan enimmäisajan kuluminen keskeytettäisiin väliaikaisesti.

Työttömyyspäivärahan enimmäisajan kulumisen keskeyttämistä koskeva esitys laajentaisi sitä henkilöjoukkoa, jolla työttömyyspäiväraha ei kuluta työttömyyspäivärahan enimmäismaksuaikaa. Kesäkuun loppuun saakka tämä poikkeus koskee vain lomautettuja.

Esityksen mukaan ajalta 1.7.2020 - 31.12.2020 maksettu työttömyyspäiväraha ei lainkaan kuluttaisi työttömyyspäivärahan enimmäismaksuaikaa. Ehdotetun muutoksen myötä enimmäismaksuaika ei kuluisi esimerkiksi määräaikaisesta työstä työttömäksi jääneillä taikka osittain työllistyvillä.

Säännöksen soveltaminen olisi riippumaton siitä, milloin työttömyyspäivärahan saaminen on alkanut ja siitä, mikä on työttömyyspäivärahan maksamisen peruste. Esityksellä laajennettaisiinkin turvaa voimassa oleviin väliaikaisiin poikkeuksiin nähden, jos työttömyys pitkittyisi.

Lakien ehdotetaan tulevan voimaan 1.7.2020 ja ne olisivat voimassa 31.12.2020 saakka. Esityksellä turvataan voimassa olevien väliaikaisten poikkeusten katkoton soveltaminen.

Esitys liittyy muutoksiin, jotka on esitetty tehtäväksi työsopimuslakiin ja eräisiin muihin lakeihin. Näiden työsopimuslakiin ja eräisiin muihin lakeihin ehdotettujen muutosten tarkoituksena on nopeuttaa työnantajien toiminnan sopeuttamismahdollisuuksia tilanteessa, jossa tuotteiden ja palveluiden kysyntä on heikentynyt äkillisesti ja voimakkaasti koronavirusepidemian johdosta.

Esitys liittyy vuoden 2020 neljänteen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Lisätietoja:

Marko Leimio, hallitussihteeri, p. 0295 163 564