Skip to content
Government and ministries Media

STM ja THL tiedottavat
Epidemiatilanne on rauhoittunut entisestään – kesälläkin on tärkeä muistaa koronaviruksen torjuntatoimet

Sosiaali- ja terveysministeriö
17.6.2021 10.01
Tiedote 167/2021

Epidemiatilanne on rauhoittunut viimeisen kahden viikon aikana koko maassa. Eroja alueiden välillä on kuitenkin edelleen, sillä eteläisessä Suomessa on paikoin suurempi ilmaantuvuus kuin muualla maassa. Valtaosalla alueista koronavirustartuntoja todetaan tällä hetkellä vähän ja epidemiatilanne on rauhallinen. Arvioitu tehollinen tartuttavuusluku koko maassa on edelleen alle yhden, 0,55–0,70 (90 % todennäköisyysväli).

Vaikka epidemiatilanne on kesää kohden huomattavasti rauhoittunut, virustartuntojen ehkäisemiseksi on hyvä muistaa kesälläkin huolellinen käsihygienia ja turvaväleistä huolehtiminen sekä testiin hakeutuminen, mikäli on lieviäkin koronavirukseen viittaavia oireita. 

Viikolla 23 (7.–13.6.) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 543 uutta koronavirustapausta, mikä on noin 170 tapausta vähemmän kuin edellisellä viikolla, jolloin tapauksia ilmoitettiin 717.  Uusien tapausten ilmaantuvuus on laskenut entisestään. 100 000:ta asukasta kohden ilmaantuvuus oli viimeksi kuluneen kahden viikon (31.5.-13.6.) aikana 23, kun taas kahden näitä edeltävän viikon (17.-30.5.) aikana luku oli 40. 

Sairaanhoitopiirien kokonaisarvion mukaan suurin osa alueista oli 16.6.2021 epidemian perustasolla. Kiihtymisvaiheessa oli ainoastaan kolme aluetta: Helsingin ja Uudenmaan (HUS), Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit. Leviämisvaiheessa ei sen sijaan ollut yhtäkään aluetta. 

Testaus ja jäljitys toimivat edelleen tehokkaasti

Tehtyjen koronavirustestien määrä on hieman vähentynyt. Viikolla 23 tehtiin yli 90 000 testiä, mikä on yli 18 000 vähemmän kuin edellisviikolla. Positiivisten näytteiden osuus testatuista oli 0,6 % eli samaa tasoa kuin edellisellä viikolla. Positiivisten näytteiden pieni osuus kertoo siitä, että väestössä kiertävät tartunnat havaitaan edelleen tehokkaasti. 

Kotimaassa saaduista tartunnoista tartunnanlähde saatiin selvitettyä kahdessa kolmesta tapauksesta. Luku on hieman suurempi kuin edellisellä viikolla. Viikolla 23 karanteeniin asetettiin noin 2 200 henkilöä. Viikolla 23 uusista tartunnoista 37 % todettiin henkilöillä, jotka olivat tartunnan toteamishetkellä karanteenissa. 

Ulkomailta saatujen koronatartuntojen osuus uusista tapauksista on edelleen kasvanut. Viikolla 23 ulkomailta saatujen tartuntojen osuus oli 19 % uusista tapauksista, kun edeltävällä viikolla luku oli 16%. Jatkotartunnat ulkomailta saaduista tartunnoista on kuitenkin edelleen pystytty estämään hyvin, ja niiden osuus oli 2,7 % kaikista todetuista tapauksista.

Sairaalahoidon potilasmäärät ovat yhä laskeneet

Koronaviruspotilaita oli sairaalahoidossa 16.6.2021 sairaanhoitopiirien ilmoituksen mukaan yhteensä 43. Perusterveydenhuollon osastoilla kahdeksan, erikoissairaanhoidon osastoilla 23 sekä teho-osastoilla 12 potilasta. Potilasmäärät ovat viimeisen kuukauden aikana vähentyneet erityisesti perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon osastoilla. Uusien erikoissairaanhoito- ja tehohoitojaksojen määrän ennustetaan edelleen laskevan ensi viikolla.

Koronavirustautiin liittyviä kuolemia oli 16.6.2021 mennessä raportoitu yhteensä 967.

Koronavirusrokote ei täysin poista tartunnan saamisen tai tartuttamisen riskiä

Suomessa noin 52 % koko väestöstä on saanut yhden rokoteannoksen ja toisen annoksen 13 %.
Koronarokote antaa hyvän suojan koronavirustautia, sen vakavia tautimuotoja sekä virusmuunnoksia vastaan. Rokote ei kuitenkaan täysin poista tartunnan saamisen tai tartuttamisen riskiä. On siis tärkeää, että myös yhden tai kaksi rokoteannosta saaneet hakeutuvat oireiden ilmaantuessa testiin ja noudattavat muiden tavoin ohjeita viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. 

Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia. On myös suositeltavaa, että ihmiset vielä harkitsisivat tarkoin, onko välttämätöntä matkustaa ulkomaille. 

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla. 

Lisätietoja

Mika Salminen, johtaja, THL, [email protected] (epidemiatilanne)
Simopekka Vänskä, erikoistutkija, THL, [email protected] (ennustemallit)
Liisa-Maria Voipio-Pulkki, strategiajohtaja, STM, [email protected] (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)
Satu Koskela, osastopäällikkö, STM, [email protected] (alueelliset suositukset ja rajoitukset)

Back to top