Maatalousyrittäjien vuosilomiin ja lomituspalveluihin muutoksia
Hallitus ehdottaa maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamista. Lomituspalvelujen järjestämistä ja kustannusten korvaamista koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäväksi niin, että paikallisyksiköt joutuvat kiinnittämään entistä enemmän huomiota palvelujen taloudelliseen järjestämiseen ja lomittajien työajan tehokkaaseen käyttöön.
Samalla tilalla työskentelevien maatalousyrittäjien velvollisuus pitää vuosilomaa samanaikaisesti muutettaisiin koskemaan pääsääntöisesti tiloja, joilla kotieläinten määrä on enintään 20 kotieläinyksikköä. Nykyisin määrä on 15. Kotieläinyksikköjen määrästä riippumatta velvollisuus koskisi myös niitä tiloja, joilla yrityksen hoitoon kuuluvien välttämättömien tehtävien tekemiseen kuluva yrittäjien yhteenlaskettu työaika on arvioitu enintään yhdeksäksi tunniksi. Samanaikaisten vuosilomapäivien määrää korotettaisiin nykyisestä 16:sta 20:een.
Lisäksi sijaisavusta perittävän tuntimaksun perusmäärää ehdotetaan korotettavaksi nykyisestä yhdestä eurosta kolmeen euroon. Tuntimaksun riippuvuutta sijaisavun saajan MYEL-työtulosta lievennettäisiin. Muutokset tasoittaisivat pienimpien ja suurimpien tuntimaksujen eroja ja lisäisivät sijaisavusta saatavia maksutuloja.
Aikuiskoulutusta varten annettavaa sijaisapua saisi ainoastaan sellaiseen koulutukseen, joka liittyy maatalousyrittäjätoimintaan. Sijaisapua saisi enintään 15 päivää vuodessa.
Lomituspalvelujen järjestämistä ja kustannusten korvaamista koskevien säännöksiin ehdotettujen muutosten arvioidaan säästävän valtion kustannuksia noin 500 000 euroa vuonna 2013. Samanaikaisesti pidettäviä vuosilomapäiviä koskevien säännösten muutokset vähentäisivät lomittajien palkkauskustannuksia noin 1 500 000 euroa vuonna 2013. Sijaisapumaksujen tarkistaminen pienentäisi valtion korvaukseen oikeuttavia lomituskustannuksia noin 3 000 000 euroa vuonna 2013.
Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle maanantaina 17. syyskuuta. Esitys liittyy valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2013.
Lisätietojahallitusneuvos Riitta Kuusisto, p. 160 74360, [email protected]