Sairausvakuutuslain mukainen palkka muuttuu
Sairausvakuutuslaissa olevaa palkan määritelmää muutetaan siten, että palkkana pidetään ennakonpidätyksen alaista palkkaa. Aikaisemmin sairausvakuutuslain palkka määriteltiin laissa veronalaisen palkan mukaan. Useimmilla työntekijöillä ennakonpidätyksen alainen ja veronalainen palkka eivät poikkea toisistaan.
Hallitus esitti asiaa koskevia lakien vahvistamista torstaina 20. joulukuuta. Presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina. Lakeja sovelletaan vuoden 2008 alusta sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksuun, päivärahamaksuun ja työnantajan sosiaaliturvamaksuun. Sen sijaan päivärahan perusteena olevaan työtuloon uusia säännöksiä sovelletaan vasta vuoden 2010 alusta.
Työ- tai virkasuhteeseen perustumattomia kokouspalkkioita, luento- ja esitelmäpalkkioita ja hallintoelimen jäsenyydestä saatuja palkkioita ei pidetä sairausvakuutuslaissa palkkana, jos niiden perusteella ei tarvitse maksaa työntekijän työeläkemaksua. Rajoitetusti verovelvollisten päivärahan ja sosiaaliturvamaksujen perusteena olevat säännökset muuttuvat siten, että myös ulkomaille maksettua palkkaa voidaan pitää maksun ja etuuden perusteena niissä tilanteissa, joissa henkilöllä ei ole työeläkelakien mukaista vakuutuspalkkaa.
Lisätietoja hallitussihteeri Virpi Korhonen puh. (09) 160 73914