Helle on terveysriski

1.7.2026 11.18

Ankarat helteet ovat koetelleet Länsi- ja Itä-Eurooppaa, ja myös Suomessa on ollut poikkeuksellisen lämmintä. Vaikka helteet näyttävät nyt väistyvän, niiden paluuseen on syytä varautua. Erityisen alttiita voimakkaiden helteiden haittavaikutuksille ovat vanhukset ja pitkäaikaissairaat.

Kokosimme tietoa helteen terveysriskeistä ja siitä, miten niitä voi ennakoida ja vähentää.


Rokotusohjelmaa täydennetään – vyöruusurokotus riskiryhmille ja vesirokkorokotuksen laajennus aikuisille

1.7.2026 16.08
STM
Kansallista rokotusohjelmaa täydennetään kahdella muutoksella. Vesirokkorokotusta tarjotaan jatkossa kaikille aikuisille, joilla ei ole sairastetun taudin tai aiemman rokotuksen antamaa suojaa vesirokkoa vastaan. Ryhmään kuuluu esimerkiksi osa varusmies- ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvista henkilöistä. Lisäksi vyöruusurokotus otetaan osaksi rokotusohjelmaa henkilöille, joille on tehty elin- tai kantasolusiirto tai jotka sairastavat hematologista syöpää.

Sosiaalihuoltolain uudistus etenee arviointineuvostoon - esitystä tarkennettu lausuntopalautteen perusteella 

1.7.2026 11.52
STM
Sosiaali- ja terveysministeriö on toimittanut lainsäädännön arviointineuvostolle lausuntopalautteen perusteella tarkennetun ehdotuksensa sosiaalihuoltolain muutoksista. Lausuntopalautteen perusteella tehdyillä muutoksilla pyritään selkeyttämään epäselväksi koettuja sisältöjä ja vähentämään toimeenpanoon liitettyjä riskejä. 

Lausuntopyyntö: Lain muutos Kelan työntekijöiden suojaamiseksi uhkailulta ja häirinnältä

30.6.2026 17.15
STM
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jolla kansaneläkelakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä työntekijöiden suojelemiseksi uhkailulta ja häirinnältä. Pykälä mahdollistaisi päätöksentekijän nimen poisjättämisen päätöksistä.

EU:n jäsenvaltiot hyväksyivät lyijyhaulien käyttöä koskevan REACH-rajoituksen

29.6.2026 14.50
STM YM
EU:n jäsenvaltiot ovat hyväksyneet REACH-asetuksen mukaisen lyijyhaulien käyttöä ja markkinoille saattamista koskevan rajoituksen REACH-komitean kokouksessa 25.6. Rajoitusta koskeva säädös vaatii vielä EU:n neuvoston ja parlamentin hyväksynnän.

Kolumnit

Tapahtumat

Katso kaikki tapahtumat

Tutustu myös

  • Hyvän työn ohjelma »

    Hyvän työn ohjelmalla luodaan edellytyksiä sille, että sote- ja pelastusalan henkilöstöä on riittävästi myös jatkossa. Ohjelmaa toteutetaan vuosina 2024-2027.

  • Hyvinvointialueet »

    Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka vastaavat sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen että pelastustoimen tehtävien järjestämisestä.

  • Avoimet työpaikat »

    Sosiaali- ja terveysministeriön avoimet työpaikat julkaistaan valtion yhteisellä työnhakusivustolla Valtiolle.fissä. Tarkemmat hakuohjeet ovat ilmoituksissa.

Ministeriö ja hallinnonala

Ministeriö

Ministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelusta ja ohjauksesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö

Hallinnonala

Hallinnonala

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimii useita itsenäisiä laitoksia ja virastoja.

Ministeriön hallinnonala

Ministerit

Wille Rydman
Wille Rydman
Sosiaali- ja terveysministeri
Karoliina Partanen
Karoliina Partanen
Sosiaaliturvaministeri