Valtionavustukset tutkimukselle ja Kanta-pilotille
Sosiaali- ja terveysministeriö on avannut Suomen kestävän kasvun ohjelman investointiin 3 liittyvän valtionavustushaun. Valtionavustushaku on auki 1.9.-13.10.2023.
Tuki kohdentuu kahteen eri kokonaisuuteen: sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän kustannusvaikuttavuutta ja palvelujen laatua parantavan tutkimuksen vahvistamiseen, jossa avustus kohdennetaan ensisijaisesti hyvinvointialueiden yhteisille hankekokonaisuuksille (yhteistyöalue). Tutkimukseen kohdennettua avustusta voivat hakea yliopistollista sairaalaa ylläpitävät hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä.
Lisäksi tukea kohdennetaan hoitotakuun seurannan toimenpiteisiin, joiden avulla korjataan koronakriisissä tunnistettuja tietotarpeita (Kanta-pilotti). Kanta-pilottiin kohdistuvaa avustusta voivat hakea hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki.
Haettavana oleva avustus on yhteensä 9,2 miljoonaa euroa, josta Kanta-pilotille kohdennetaan noin 0,5 miljoonaa euroa.
Hakumateriaalit
- Hakuilmoitus
- Liite 1: Ei merkittävää haittaa arviointilomake
- Liite 2: Hakulomake
- Liite 3: Talousarviolomake
- Liite 4: Tutkimussuunnitelman mallipohja
- Liite 5: Hankesuunnitelman mallipohja Kanta-pilotti
- Liite 6: Aiesitoumuslomake
- Liite 7: Hakemusten arviointilomake
Infotilaisuuksien materiaalit
UKK
Hakuun liittyviin kysymyksiin voi etsiä vastausta kestävän kasvun ohjelman Usein kysytyistä kysymyksistä, otsikon Valtionavustukset tutkimukselle ja Kanta-pilotille alta.
Yhteyshenkilöt
Suomen kestävän kasvun ohjelmaa koskeviin kysymyksiin vastaavat sosiaali- ja terveysministeriössä:
hankepäällikkö Kirsi Paasovaara p. 0295 163 012
asiantuntija Heli Parikka p. 0295 163 165.
Hakua koskevissa sisällöllisissä kysymyksissä voitte olla yhteydessä seuraaviin henkilöihin:
Tutkimus:
lääkintöneuvos Taina Mäntyranta, p. 0295 163 692
sosiaalineuvos Juha Luomala, p. 0295 163 492
Kanta-pilotti:
erityisasiantuntija Anna Väinälä, p. 0295 163 460
Sähköpostit ovat muotoa [email protected].
Lisätietoja
Kirsi Paasovaara, hankepäällikkö
sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosasto / OHO, Palvelujen ohjausyksikkö / OHJA Puhelin:0295163012 [email protected]