Usein kysyttyä asiakasmaksuista

Ensisijaisesti tulee ottaa yhteyttä omaan kuntaan tai kuntayhtymään, joka järjestää palvelun sekä määrää asiakasmaksun sekä päättää palvelusetelistä. Kunnan velvollisuus on vastata tiedusteluihin sekä ohjata ja neuvoa asiakasmaksuja sekä palveluseteliä koskevissa kysymyksissä. 

Kunnassa on myös potilas- ja sosiaaliasiamies, johon voit ottaa yhteyttä, jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi sosiaali- tai terveydenhuollon palveluissa tai kaipaa neuvoja oikeuksistaan. Potilas- ja sosiaaliasiamies voi neuvoa ja avustaa asiassa.

Asiakkaalla on oikeus hakea muutosta asiakasmaksuun. Palvelusta määrättyyn asiakasmaksuun voi hakea muutosta maksupäätökseen tai laskuun liitetyn muutoksenhakuohjeen (oikaisuvaatimusohje) mukaisesti. Oikaisuvaatimus tehdään kunnan toimielimelle. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa.

Aluehallintovirastot hoitavat sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön toimeenpanotehtäviä sekä ohjaavat ja valvovat sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön, mukaan lukien asiakasmaksulain ja palvelusetelin, laillisuutta alueellaan. 

Asiakasmaksulaissa säädetyt maksut ja omavastuut määrää ja perii kunta tai kuntayhtymä. Kunnalla on myös asiakasmaksulain 11 §:n edellyttämissä tilanteissa velvollisuus alentaa maksua tai omavastuuosuutta tai jättää se kokonaan perimättä. 

STM suosittelee lisäksi, että myös suun terveydenhuollon oikomislaitteista ja hammasproteettisista toimenpiteistä aiheutuvat hammastekniset kulut laskutettaisiin asiakasmaksulain yleisen periaatteen ja hengen mukaisesti kunnan toimesta silloin, kun hammasteknisen laboratorion kustannukset syntyvät julkisen suun terveydenhuollon tutkimus- ja hoitokokonaisuuden osana lähetteen perusteella.

Sen sijaan palvelusetelin omavastuuosuuden perii palveluntuottaja. Palvelusetelistä säädetään palvelusetelilaissa.

Asiakasmaksulaki säätää enimmäisrajoista, joita kunta ei saa maksua määrätessään ylittää. Kunnalla on oikeus periä asiakasmaksulaissa säädettyä pienempiä maksuja tai järjestää palvelu kokonaan maksutta. 

Asiakasmaksulain 11 § velvoittaa kuntaa alentamaan maksua tai jättämään maksun kokonaan perimättä tapauskohtaisen harkinnan tuloksena. Lain velvoittavuus koskee sellaisenaan kaikkia sosiaalipalvelujen maksuja sekä sellaisia terveyspalvelujen maksuja, joista peritään ns. tulosidonnaisia maksuja kuten pitkäaikainen laitoshoito, jatkuva ja säännöllinen kotisairaanhoito. (Sen sijaan velvoittavuus alentaa maksua 11 §:n perusteella ei suoraan koske tasasuuruisia terveyspalvelujen maksuja kuten terveyskeskusmaksuja, suun terveydenhuollon maksuja tai lyhytaikaisia sairaalamaksuja. Nämä tasasuuruiset terveyspalvelujen maksut kerryttävät kuitenkin maksukattoa (ks. kysymys maksukatosta).)

Jos asiakkaan tai perheen toimeentulo tai lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteutuminen vaarantuvat maksun perimisen seurauksena, tulee kunnan alentaa maksua tai jättää maksu kokonaan perimättä. Kunnassa ohjataan ja neuvotaan maksun alentamista koskevissa kysymyksissä. Lähtökohtaisesti asiakkaan tai hänen edustajansa tulee itse hakea maksun alentamista, koska yleensä kunnalla ei ole automaattisesti kokonaisvaltaista tietoa asiakkaan tilanteesta. Kunta arvioi hakemuksen perusteella, täyttyvätkö edellytykset maksun alentamiselle. Kunnan tulee antaa asiakkaalle muutoksenhakukelpoinen päätös. Maksun alentaminen kunnassa on ensisijaista toimeentulotuen myöntämiseen nähden.

Kunnan tulee myös ennalta tiedottaa asiakkaita maksun alentamisen mahdollisuudesta.

Avoterveydenhuollon hoitajakäynneistä ei saa periä maksua perusterveydenhuollossa 1.7.2021 voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen. 

Suun terveydenhuollossa saa edelleen periä maksun suuhygienistien antamasta tutkimuksesta ja hoidosta.

Asiakasmaksulaissa on rajoitettu asiakasmaksujen vuotuista enimmäismäärää. Maksukatto on 683 euroa kalenterivuodessa. Maksukaton ylittymisen jälkeen maksukattoon sisältyvät palvelut ovat asiakkaalle pääsääntöisesti maksuttomia. Lyhytaikaisesta laitoshoidosta tai –palvelusta saadaan kuitenkin periä maksukaton täyttymisen jälkeenkin ns. ylläpitomaksu. 

Laissa on erikseen lueteltu ne palvelut, joista perittävät maksut kerryttävät maksukattoa. Näitä ovat terveyspalvelujen tasasuuruiset maksut sekä lisäksi sosiaalihuollon lyhytaikaisen laitospalvelun maksut. 

31.12.2021 asti maksukattoa kerryttävät maksut seuraavista palveluista: 

• terveyskeskuksessa avosairaanhoidon palvelusta
• yksilökohtaisesta fysioterapiasta
• poliklinikkakäynnistä
• päiväkirurgisesta hoidosta
• sarjahoidosta, yö- ja päivähoidosta
• kuntoutushoidosta
• lyhytaikaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidosta

1.1.2022 lukien maksukattoon tehtiin muutoksia, mm. maksukattoa kerryttävien palvelujen luetteloa laajennettiin. Ks. tarkemmin kysymys ja vastaus maksukattoon tehdyistä muutoksista.

Alle 18-vuotiaan asiakkaan käyttämistä palveluista perityt maksut voidaan ottaa huomioon yhdessä hänen huoltajansa maksujen kanssa. Tällöin palvelut ovat maksuttomia kaikille henkilöille, joiden maksut otetaan yhdessä huomioon.

Tulee huomioida, että maksukattoa koskevat muutokset tulevat voimaan 1.1.2022.

Maksukattoon luetaan jatkossa aiempaa enemmän palveluja. Alla on lueteltu erikseen kaikki ne palvelut, joista perittävät maksut kerryttävät maksukattoa 1.1.2022 lukien:

• terveyskeskuksen avosairaanhoidon palvelusta
• poliklinikan antamasta tutkimuksesta ja hoidosta
• päiväkirurgisesta toimenpiteestä
• suun ja hampaiden tutkimuksesta ja hoidosta hammasteknisiä kuluja lukuun ottamatta
• suun ja leukojen erikoissairaanhoidon hoitotoimenpiteistä
• terveydenhuollon ammattihenkilön antamasta fysioterapiasta, neuropsykologisesta kuntoutuksesta, ravitsemusterapiasta, jalkojenhoidosta, puheterapiasta, toimintaterapiasta ja muusta niihin rinnastettavasta toimintakykyä parantavasta ja ylläpitävästä hoidosta
• sarjassa annettavasta hoidosta
• päivä- ja yöhoidosta
• tilapäisestä kotisairaanhoidosta ja tilapäisestä kotisairaalahoidosta
• lyhytaikaisesta laitoshoidosta ja lyhytaikaisesta laitospalvelusta
• terveydenhuoltolaissa tarkoitetusta lääkinnällisen kuntoutuksen laitoskuntoutusjaksosta, jota annetaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain tai vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain mukaisia palveluja saavalle henkilölle.

Maksukattoa kerryttävät myös etäpalveluna sekä ostopalveluna järjestetyn palvelun maksut. Samoin maksukattoa kerryttävät 1.1.2022 lukien myös toimeentulotuesta maksetut maksut.

Sen sijaan maksukattoa eivät kerrytä mm. palvelusetelin omavastuuosuudet, pitkäaikaishoidon maksut tai muut sosiaalipalvelujen maksut kuin lyhytaikaisen laitospalvelun maksut. Myöskään esimerkiksi tilapäisen palveluasumisen (ml. muilla eri nimillä järjestetty palvelu tehostetun palveluasumisen yksikössä) maksu ei kerrytä maksukattoa. Maksukattoa ei kerrytä myöskään esimerkiksi maksu, johon asiakas on oikeutettu saamaan korvausta muun lainsäädännön nojalla.

Maksukaton euromääräinen taso säilyy ennallaan 683 euroa kalenterivuodessa. Samoin asiakkaan tulee edelleen itse seurata maksukaton täyttymistä. Maksukaton seurantavelvollisuuden siirtämistä pois asiakkaalta valmistellaan asiakasmaksulain uudistamisen jatkotyössä.

Asiakasmaksulaissa säädetään nyt myös pitkäaikaisten sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen (kuten vanhuspalvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut) maksuista. Asumispalvelujen maksut ovat tähän asti puuttuneet sääntelyn piiristä, jolloin kunnat ovat päättäneet maksuista itse. Tästä johtuen maksuissa on myös ollut suuria eroja kuntien välillä ja myös kuntien sisällä. Jatkossa maksujen perusteista ja enimmäistasosta säädetään laissa, mistä aiheutuu muutoksia kuntien aiempiin maksuihin.

Pitkäaikainen palveluasuminen

Pitkäaikainen tavallinen palveluasuminen rinnastetaan maksuissa jatkuvaan ja säännölliseen kotihoitoon. Asiakas maksaa palvelusta kuukausimaksun, joka määräytyy palvelutuntien määrän, asiakkaan ja mahdollisen puolison bruttokuukausitulojen sekä perheen koon mukaan. Lakiin on sisällytetty perhekoon mukaan määräytyvät tuntikohtaiset enimmäismaksuprosentit, joita kunta ei maksua periessä saa ylittää. Kunta voi periä maksua vähemmän kuin laissa säädetään. Maksu määrätään kunnan määrittämän maksuprosentin mukaan perhekoon mukaan määräytyvän tulorajan ylittävistä tuloista. Tuloista tehdään myös eräitä laissa vähennyksiä, kuten edunvalvojan palkkio tai asiakkaan maksettavaksi vahvistettu elatusapu tietyin rajoituksin. Lisäksi asiakkaan muuttaessa palveluasumisyksikköön vähennyksenä tuloista huomioidaan myös aiemman oman asunnon todelliset asumismenot laissa tarkemmin säädetyn ajan.

Asiakas maksaa asumisestaan itse, eikä asumiskustannuksia huomioida maksua määrätessä vähennyksenä. Tukipalveluista kunta saa lähtökohtaisesti periä erillisen kohtuullisen maksun. Asiakkaalle ei ole säädetty palvelusasumista tai kotihoitoa koskien asiakasmaksulaissa erikseen ns. vähimmäiskäyttövaraa. Asiakkaalla on kuitenkin oikeus hakea maksun alentamista, jos maksun periminen vaarantaa toimeentulon.

Pitkäaikainen tehostettu palveluasuminen

Pitkäaikaisen tehostetun (=ympärivuorokautisen) palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon maksut määräytyvät pääperiaatteiltaan yhdenmukaisesti, mutta tehostetussa palveluasumisessa huomioidaan lisäksi maksua määrättäessä tiettyjä menoja hyväksi, jotka pienentävät maksun suuruutta. Molemmissa palveluissa asiakkaan hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautista ja palvelun tarve lähtökohtaisesti runsas. 

Asiakkaalta voidaan pitkäaikaisessa tehostetussa palveluasumisessa periä kuukausimaksun, joka yksinasuvalla voi olla enintään 85 % nettokuukausituloista (puolisoilla 42,5 % yhteenlasketuista tuloista, jos suurempituloinen palvelun piirissä), joista on tehty laissa säädetyt vähennykset. Näitä vähennyksiä ovat mm. edunvalvojan palkkio, asiakkaan maksettavaksi vahvistettu elatusapu tietyin rajoituksin sekä aiemman oman asunnon todelliset asumismenot ns. järjestelyajan. 

Edellisten lisäksi tuloista vähennetään maksua määrättäessä tehostetusta palveluasumisesta aiheutuvat asumismenot sekä lääkekuluja. Tehostettu palveluasuminen on avohoitoa, jossa asiakas maksaa itse asumisestaan sekä avoterveydenhoidon palveluista ja lääkkeistä. Tehostetussa palveluasumisessa maksun määräämisen perusteena olevista tuloista vähennetään siksi myös asiakkaan tehostetusta palveluasumisesta maksamat kohtuulliset asumiskustannukset sekä lääkemenot tietyin edellytyksin. Nämä vähennykset vähentävät lopullisen asiakasmaksun suuruutta. 

Asiakkaalle on tehostetussa palveluasumisessa säädetty lisäksi ns. vähimmäiskäyttövara, 164 euroa kuukaudessa, joka vähintään tulee jäädä asiakkaan omaan käyttöön. 

Tehostetussa palveluasumisessa ei saa periä erillisiä maksuja tehostettuun palveluasumiseen liittyvistä palveluista (ns. tukipalveluista).

Tehostetun palveluasumisen asiakasmaksua tulee alentaa tai jättää maksu perimättä, jos asiakkaan tai perheen toimeentulo vaarantuu maksun perimisen seurauksena.

Kunta saa periä kohtuullisen maksun myös tilapäisestä palveluasumisesta. Maksun suuruudesta ei ole nimenomaisesti säädetty laissa. Kaikkia maksuja koskee asiakasmaksulain 2 §, jonka mukaan maksun suuruus ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia. 

Tilapäisen palveluasumisen maksu ei myöskään kerrytä maksukattoa. 

Asiakasmaksulakia sovelletaan kunnallisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kunta voi järjestää palveluja myös ostopalveluna tai palvelusetelillä. Ostopalveluista peritään maksut asiakasmaksulainsäädännön nojalla, jolloin niistä peritään samat maksut kuin kunnan itsensä tuottamista palveluista. Täysin yksityisiä palveluja asiakasmaksulaki ei koske. Jos yksityinen palvelu ei kuulu kunnan järjestämisvastuulle ja/tai asiakas hakeutuu yksityisen palvelun piiriin ilman kunnan ohjausta (palveluntarpeen arviointia/päätöstä), asiakasmaksulakia ei sovelleta. 

Jos kunta on järjestänyt palvelun palvelusetelillä, määräytyvät palvelusetelin arvo sekä asiakkaan maksettavaksi jäävän omavastuuosuuden perusteet lähtökohtaisesti palvelusetelilain nojalla. Ks. myös erillinen kysymys ja vastaus palvelusetelistä.

Asiakasmaksulaissa säädetään kuntien sote-palveluista perittävistä asiakasmaksuista, ja asiakasmaksulain muutos koskee siten nimenomaan asiakasmaksuja. Kun palvelu järjestetään palvelusetelillä, asiakas ei maksa asiakasmaksulain mukaista asiakasmaksua vaan palvelusetelin omavastuun.

Palvelusetelistä, sen arvosta sekä omavastuuosuuden perusteista säädetään palvelusetelilaissa. Palvelusetelilain mukaan kunta päättää palvelusetelin arvon. Palvelusetelilaissa muun muassa edellytetään, että kunnan tulee määrätä palvelusetelin arvo siten, että se on asiakkaan kannalta kohtuullinen. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kustannukset, jotka aiheutuvat kunnalle vastaavan palvelun tuottamisesta kunnan omana tuotantona tai hankkimisesta ostopalveluna sekä asiakkaan maksettavaksi jäävä arvioitu omavastuuosuus.

Tietyistä asiakasmaksulaissa maksuttomiksi säädetyistä sosiaali- ja terveyspalveluista asiakkaalle ei saa jäädä palvelusetelilläkään järjestettynä maksettavaksi omavastuuosuutta (palvelusetelin arvon on katettava maksuttomaksi säädetty palvelu). Palvelusetelin arvoa on korotettava, jos asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulo tai asiakkaan elatusvelvollisuus vaarantuu asiakkaan omavastuun vuoksi.

Asiakkaalla on myös oikeus kieltäytyä palvelusetelistä. Tällöin kunnan tulee ohjata asiakas muulla tavoin järjestetyn palvelun piiriin, jolloin asiakas saa palvelun asiakasmaksulain mukaisilla asiakasmaksuilla.

Oppivelvollisuusiän korottamisen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriöön on tullut useita kysymyksiä liittyen muiden kuin perusopetuksessa olevien, oppivelvollisuuslain 16 §:n mukaiseen maksuttomaan koulutukseen oikeutettujen opiskelijoiden koulumatkatukeen ja erityisesti tuen suhteesta vammaispalvelulain perusteella myönnettäviin vaikeavammaisten opiskelijoiden kuljetuspalveluihin. 

Koulumatkatuesta säädetään koulumatkatukilaissa. Vaikeavammaisten henkilöiden kuljetuspalveluista säädetään vammaispalvelulaissa. 

Koulumatkatuessa on kysymys tuesta, jota myönnetään opiskelijan asunnon ja oppilaitoksen välisiin päivittäisiin matkakustannuksiin. Koulumatkatuen saamisen yleinen edellytys on 10 km:n matka, mutta oppivelvollisuuslain nojalla maksuttomaan koulutukseen oikeutetuilla se on 7 km. Koulumatkatukea ei myönnetä opiskelijalle, joka saa tukea koulumatkasta aiheutuviin kustannuksiin muun lain nojalla. Oppivelvollisuuslain nojalla maksuttomaan koulutukseen oikeutetuilta opiskelijoilta ei peritä yli 7 km:n matkoista koulumatkatuen omavastuuosuutta.

Kunnan on järjestettävä vammaispalvelulain mukaiset kohtuulliset kuljetuspalvelut vaikeavammaiselle henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja ei järjestetä henkilölle, joka saa näitä palveluja muun lain nojalla. Asiakasmaksulainsäädäntö mahdollistaa maksun perimisen vaikeavammaisten kuljetuspalveluista (laki 5 §, asetus 6 §).

Koulumatkatukilain toissijaisuussäännöksessä mainitaan kustannusten korvaaminen muun lain nojalla, vammaispalvelulain säännöksessä taas palvelujen järjestäminen muun lain nojalla. Koulumatkatukilaissa mainittu kustannusten korvaaminen saattaisi viitata esimerkiksi vakuutuskorvauksiin. 

Säännökset ovat joltain osin tulkinnanvaraisia. STM:n näkemyksen mukaan silloin, kun vammainen opiskelija ei täytä koulumatkatuen saamisen edellytyksiä esimerkiksi alle 7 km:n matkan vuoksi, matkat tulee myöntää vammaispalvelulain perusteella kuljetuspalveluna (kun vammaispalvelulain edellytykset täyttyvät). Koska muutkaan opiskelijat eivät saa näiltä matkoilta koulumatkatukea ja hekin joutuvat näin maksamaan itse matkansa, voitaisiin vammaispalvelulain perusteella järjestettävistä vastaavista (alle 7 km:n) kuljetuspalvelumatkoista periä omavastuu myös vammaisilta opiskelijoilta. 

Silloin, kun koulumatkatuen saamisen edellytykset täyttyisivät koulumatkatukilain perusteella yli 7 km:n matkojen osalta, mutta vammainen opiskelija ei voi vammansa vuoksi esimerkiksi käyttää joukkoliikennettä eikä näin hyödyntää koulumatkatukea, vaan saa kuljetuspalvelut vammaispalvelulain perusteella, olisi yhdenvertaisuuden vuoksi perusteltua jättää häneltä omavastuu perimättä vammaispalvelulain mukaisista yli 7 km:n kuljetuspalvelumatkoista. Näissäkin tilanteissa tulee ottaa huomioon, että silloin, kun koulutuksen järjestäjä järjestää vapaaehtoisesti koulukuljetukset, ne tulee mahdollisuuksien mukaan toteuttaa siten, että myös vammaiset opiskelijat voivat käyttää kyytejä. 

Asiakasmaksulaki ei koskaan velvoita maksun perimiseen, vaan kunnalla on oikeus jättää maksu perimättä. Asiakasmaksulainsäädäntö määrittelee maksujen ylärajan. Tietyissä tilanteissa, esimerkiksi jos maksun (tai omavastuun) periminen vaarantaa asiakkaan tai perheen toimeentulon edellytyksiä, asiakasmaksulaki velvoittaa jättämään maksun perimättä tai alentamaan sitä.    

Kuitenkin näissä tilanteissa ensisijainen peruste maksun perimättä jättämiselle on vammaispalvelulain tarkoitus edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Lain on tarkoitus toteuttaa perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaista yhdenvertaisuutta, jota arvioitaessa tulee tässä tilanteessa verrata oppivelvollisuuden piiriin kuuluvia vammattomia ja vammaisia opiskelijoita. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen, ja perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan maksuton perusopetus kattaa kaiken oppivelvollisuuteen kuuluvan koulutuksen. Perustuslakivaliokunta on todennut maksuttomuuden kattavan myös tarpeelliset koulukuljetukset.

Asiakasmaksulain uudistamisen jatkovalmistelun yhteydessä tarkastellaan mahdolliset muutostarpeet lainsäädäntöön.

Asiakasmaksulain muutoksessa lakiin lisättiin uusi pykälä 2 a §, jonka tarkoituksena on muun muassa selkeyttää ja vahvistaa sitä periaatetta, että maksun periminen kuuluu nimenomaan kunnalle, ei palveluntarjoajalle.

Palveluntuottajan tulee ilmoittaa kunnalle sen tarvitsemat tiedot laskuttamista varten, ja näiden tietojen perusteella kunta muodostaa ja lähettää laskun asiakkaalle. Periaatteena siis on, että kunta tai kuntayhtymä (sairaanhoitopiiri/erityishuoltopiiri) laskuttaa järjestämänsä palvelun maksut (myös VPL kuljetuspalvelun omavastuuosuuden, josta säädetään asiakasmaksulainsäädännössä).

Tämä lain yleisperiaate koskee kaikkia kunnan järjestämisvastuulla olevia asiakasmaksulaissa säädettyjä maksuja. Säännös vahvistaa asiakkaan oikeusturvaa ja näin kunnalla on jatkossa myös kattavampi tieto asiakkaan kokonaismaksurasituksesta.

Asiakasmaksulain osittaisuudistuksessa ei tehty nimenomaisesti vammaispalvelujen maksuihin muutoksia. Näin ollen näiden erityispalvelujen maksuttomuuden, sekä tietyiltä osin maksullisuuden, periaatteet ovat ennallaan. Vammaispalvelujen maksuja koskevaa nimenomaista sääntelyä on tarkoitus tarkastella vammaispalveluja koskevaa lainsäädäntöä uudistettaessa. 

Kuitenkin osa asiakasmaksulainsäädäntöön tehdyistä muutoksista koskee kaikkia maksuja, myös vammaispalvelujen maksuja. Näitä ovat maksuja koskevat yleiset säännökset esim. maksujen perimistä, muutoksenhakua tai asiakasmaksun alentamista koskien. Lisäksi pitkäaikaisen perhehoidon maksun perimistä koskevaa sääntelyä on täsmennetty lakimuutoksessa.

Perhehoidon maksujen osalta muutetun lain 7 c §:ssä on yleissäännös pitkäaikaisesta perhehoidosta perittävästä asiakasmaksusta. Tästä pääsäännöstä on kuitenkin poikkeussäännös vammaisten henkilöiden perhehoidon osalta asiakasmaksulain 7 b §:ssä.

Poikkeussäännöksen mukaan lain 7 c §:ssä tarkoitettua maksua ei saa periä kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain tai vammaispalvelulain nojalla annetusta perhehoidosta. Kehitysvammaisilta henkilöiltä saa periä ainoastaan asiakasmaksulain 4 §:n 2 kohdassa säädetyn maksun ylläpidosta. Ylläpitomaksu kattaa niin sanotut tavanomaiset elinkustannukset, joita elämisestä aiheutuu vammaisuudesta riippumatta. Näitä ovat esimerkiksi vuokrasta tai vastaavasta asumiskustannuksesta, aterioista, hygienia-aineista ja -tarvikkeista, siivousaineista ja –tarvikkeista, internet-yhteydestä ja lehdistä aiheutuvat kustannukset.

Ylläpitomaksun suuruutta ei perhehoidossa ole erikseen säädetty, jolloin kunta voi periä ylläpidosta maksun kunnan/kuntayhtymän vahvistamien maksuperusteiden mukaan, kuitenkin enintään asiakasmaksulain 2 §:n mukaisesti tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruisena.

Koska uudistetun lain 7 b §:ssä nimenomaisesti kielletään 7 c §:ssä säädetyn maksun periminen kehitysvammalain nojalla annetusta perhehoidosta, perhehoidon ylläpitomaksuna ei  tule jatkossa periä 7 c §:ssä säädettyä maksua sellaisenaan.

Vastaava tulkinta koskee vammaispalvelulain nojalla järjestettyä perhehoitoa. Jos henkilön palveluasuminen on järjestetty vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla perhehoitona, ovat palveluasumiseen liittyvät erityispalvelut perhehoidossa asiakkaalle maksuttomia asiakasmaksulain 4 §:n 5 kohdan nojalla.  Vammaiselta henkilöltä voidaan periä maksu ainoastaan niin sanotuista tavanomaisista kustannuksista (vrt. maksu kehitysvammaisen ylläpidosta), joita hänelle elämisestä aiheutuu vammaisuudesta riippumatta. 

Kuten ennenkin eli ylläpidosta voidaan periä maksu (poikkeuksena alle 16-vuotiaan osittainen ylläpito, josta ei saa laskuttaa). Lisäksi asiakasmaksuasetuksen 21 §:ssä todetaan, että kehitysvammaisen henkilön täydestä ylläpidosta voidaan periä laitoshoidossa maksu vastaavalla tavalla kuin muutoin lyhyt- tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Asetuksessa viitataan ainoastaan laitoshoitoon, ei perhehoitoon.

Asiakasmaksulain sääntely koskee myös kunnan ostopalveluna järjestämän palvelun asiakasmaksuja. Ostopalveluna järjestettävästä palvelusta on perittävä samat asiakasmaksut kuin kunnan itsensä tuottamista palveluista. 

Asiakasmaksulain muutoksessa säädettiin asiakasmaksuihin tehtävistä muutoksista. Sen sijaan palvelusetelistä, sen arvosta ja asiakkaan omavastuusta, säädetään palvelusetelilaissa. 

Asiakasmaksulain muutoksen yhteydessä tehtiin tulosidonnaisen palvelusetelin osalta myös palvelusetelilakiin tekninen muutos, jossa palvelusetelelilain 3 §:ssä viitataan jatkossa uusiin pykäliin asiakasmaksulaissa. Se koskee tilanteita, joissa palvelusetelin arvo perustuu tulojen huomioimiseen asiakasmaksulaissa säädetyllä tavalla.

Kunta kuitenkin itse päättää palvelusetelilaissa säädetysti siitä, ottaako se palvelusetelin käyttöön ja jos, niin mihin palveluihin. Kunta päättää palvelusetelilaissa tarkemmin säädetysti myös siitä, miten palvelusetelin arvo ja tulojen huomioiminen arvon määrittämisessä määräytyvät. Palvelusetelin arvon tulee mm. olla kohtuullinen, ja lisäksi palvelusetelin arvoa on korotettava, jos asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulo tai asiakkaan lakisääteinen elatusvelvollisuus vaarantuu.

Jos kunta on sitoutunut tulosidonnaisessa palvelusetelissä asiakasmaksulain tulokäsitteisiin, niin silloin ne osaltaan vaikuttavat arvon määräytymiseen/omavastuuosuuden muodostumiseen (tulokäsitteet ovat osa arvon määrittämistä). Laki ei kuitenkaan suoraan velvoita kuntaa soveltamaan asiakasmaksulain säännöksiä arvon määrittämisessä tai tulokäsitteissä. 

Tietyissä tilanteissa eli asiakasmaksulaissa asiakkaalle maksuttomiksi säädettyjen sosiaali- ja terveyspalvelujen hankkimiseksi annettavan palvelusetelin arvo tulee määrätä niin, että asiakkaalle ei jää maksettavaksi omavastuuosuutta. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineen hankkimiseksi annettavan palvelusetelin arvon tulee olla sellainen, että sillä voi hankkia asiakkaan yksilöllistä tarvetta vastaavan tavanomaisen apuvälineen. Asiakas saa kuitenkin halutessaan hankkia palvelusetelin arvoa kalliimman apuvälineen, jolloin hänen tulee itse maksaa valitsemansa apuvälineen hinnan ja palvelusetelin arvon välinen hinnanero.

Palvelusetelilaissa säädetään nimenomaisesti myös asiakkaan asemasta. Lain 6 §:ssä todetaan mm., että asiakkaalla on oikeus kieltäytyä hänelle tarjotusta palvelusetelistä, jolloin kunnan tulee ohjata hänet kunnan muilla tavoin järjestämien palvelujen piiriin. Lisäksi kunnan on selvitettävä asiakkaalle tämän asema palveluseteliä käytettäessä, palvelusetelin arvo, palvelujen tuottajien hinnat, omavastuuosuuden määräytymisen perusteet ja arvioitu suuruus sekä vastaavasta palvelusta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määräytyvä asiakasmaksu.