Muutosturva myös lomautetuille
Jatkossa lomautetut ovat pääsemässä muutosturvan pariin. Lisäksi muutosturvaa ollaan ulottamassa koskemaan määräaikaisia työntekijöitä nykyistä laajemmin. Hallitus esitti 2. huhtikuuta muutosturvan laajentamista. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa asiaa koskeva hallituksen esitys eduskunnalle perjantaina.
Tarkoituksena on edistää lomautettujen ja määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien osallistumista työllistymistä edistäviin toimiin ja parantaa heidän taloudellista tilannettaan toimien aikana. Samalla pyritään ylläpitämään työnhakijoiden ammatillista osaamista ja nopeuttamaan heidän työllistymistään.
Lisäksi työllistymisohjelmalisää ja sen uusimista koskevia säädöksiä esitetään selkeytettäväksi. Myös omaehtoisen ammatillisen koulutuksen ajalta maksettavan koulutuspäivärahan saamisen edellytyksiä muutettaisiin. Koulutuspäivärahaa voitaisiin maksaa heti työttömyyden alkaessa, jos koulutuksesta on sovittu työnhakijan työnhakusuunnitelmassa.
Ehdotetut muutokset ovat osa hallituksen elvytystoimenpiteitä. Niillä pyritään edistämään työttömäksi jäävien työllistymistä sekä parantamaan heidän koulutusmahdollisuuksiaan.
Muutosturvalla tarkoitetaan toimintamallia, jonka avulla irtisanottu tai työttömyysuhan alainen työntekijä pyritään työllistämään uudelleen mahdollisimman nopeasti.
Lisätietojahallitusneuvos Esko Salo, p. (09) 160 73180