Sosiaaliturvauudistuksen uutishuone

Uutiset ja tiedotteet

Yleistuen valmistelu etenee

26.3.2024 15.30
STM
Kuvituskuva
Sosiaali- ja terveysministeriö on perustanut työryhmän valmistelemaan perusturvan uudistusta ja yhtä yleistukea pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti.

Sosiaaliturvakomitea etsii ratkaisuja työllistymisen ja työkyvyn haasteisiin

12.3.2024 12.57
STM
Kuvituskuva
Sosiaaliturvakomitean kokouksessa 12.3.2024 keskusteltiin palvelujen ja etuuksien vastaavuudesta ihmisten elämäntilanteisiin.

Hallitus esittää muutoksia ansioturvan porrastamiseen ja työssäoloehdon kertymiseen

29.2.2024 14.10
STM
Muutokset koskisivat ansiopäivärahan määrää, palkansaajan työssäoloehdon kertymistä sekä kuntien velvollisuutta järjestää kuntoutus-, koulutus- tai työntekomahdollisuus eräille työttömille työnhakijoille. Muutosten tavoitteena on purkaa kannustinloukkuja sekä lisätä työllisyyttä.

Kolumnit

Väestön kuihtuminen uhkaa sosiaaliturvan rahoituspohjaa 

28.9.2021 14.15
Olli Kangas ja Pasi Moisio
Sosiaaliturva on periaatteessa ketjukirje, jossa jokainen sukupolvi on vuorollaan etuuksien saajana ja rahoittajana. Suomi on maailman kolmanneksi ikääntynein maa, ja yhä pienempi työikäisten sukupolvi rahoittaa sosiaaliturvan.

Sosiaaliturvan periaatteet on linjattava, jotta voimme ratkaista sen ongelmat

31.8.2021 13.35
Sosiaaliturvakomitea käsitteli toukokuussa puheenjohtajiston luonnosta kannanotoista, joissa komitean määrittelemät sosiaaliturvan keskeiset ongelmakokonaisuudet on konkretisoitu 18 ongelmaksi. Seuraavaan komitean kokoukseen 6.9.2021 tulee käsiteltäväksi puheenjohtajiston luonnoksesta versio, jossa jokaisen ongelman kohdalla esitetään myös sen ratkaisun periaatteet. Luonnos noudattelee nykyiseen lainsäädäntöön kirjattuja periaatteita.  Jos komitea hyväksyy linjaukset, jaostot voivat aloittaa niiden pohjalta ratkaisuehdotusten valmistelun määriteltyihin sosiaaliturvan ongelmiin. 

Sosiaaliturvan digitalisaation lähtökohdat

20.8.2021 13.13
Sosiaaliturvauudistuksen yhteyteen perustettiin keväällä 2021 digitalisaation mahdollisuuksia kartoittava asiantuntijaryhmä. Kevään aikana ryhmä kuvasi sosiaaliturvan toimeenpanosta syntyvää monimutkaisuutta sekä digitalisaation mahdollisuuksia sen poistamiseksi. Lomakauden jälkeen ryhmä suuntaa katseensa pitemmälle tulevaisuuteen: tavoitteena on muodostaa visio 2030-luvun digitaalisesta sosiaaliturvasta. Tässä kirjoituksessa kerrotaan lyhyesti ryhmän toiminnasta ja tavoitteista osana sosiaaliturvauudistusta. Ensimmäinen kohta käsittelee sosiaaliturvan monimutkaisuutta ja toinen pitemmän aikavälin visiota järjestelmän digitalisoimiseksi.

Tuottaako sosiaaliturva haluamiamme asioita?

21.5.2021 10.39
Kohta vuoden ajan sosiaaliturvakomitea, jaostot ja tutkijaverkosto ovat käyneet läpi selvityksiä, tutkimuksia ja asiantuntijanäkemyksiä Suomen sosiaaliturvan tilasta ja ongelmista. Iso kuva uudistuksen haasteista alkaa selkiytyä. Sosiaaliturvan suuret rakenteelliset ongelmat eivät näytä liittyvän sosiaaliturvan tasoon tai kattavuuteen, vaan koko järjestelmän tarkoituksenmukaisuuteen - siihen, tukeeko ja tuottaako sosiaaliturvajärjestelmämme oikeita ja haluamiamme asioita: elämän ennakoitavuutta, työllisyyttä, toimintakykyä ja osallisuutta? 

Sosiaaliturvakomitean työssä alkaa nyt seuraava vaihe

7.5.2021 9.44
Pasi Moisio
Sosiaaliturvakomitea määritteli viime kesänä sosiaaliturvan neljä keskeistä ongelmakokonaisuutta. Komitean jaostot ja tutkijaverkosto ovat konkretisoineet näitä kokonaisuuksia talven aikana omissa ongelmaraporteissaan. Raporttien luonnoksia on jo käsitelty komitean aikaisemmissa kokouksissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa kaikkien neljän ongelmakokonaisuuden raporttiluonnoksia tarkastellaan yhdessä kokonaisuutena. Sosiaaliturvan keskeiset ongelmat koskettavat lähtökohtaisesti monia sosiaaliturvan osia, joten on tärkeää, että komitea tarkastelee niitä kokonaisuutena. Jaostojen ja tutkijaverkoston asiantuntijat viimeistelevät ongelmaraportit syksyn aikana komitean palautteen pohjalta.