Sosiaaliturvakomitea

Valtioneuvosto asetti keväällä 2020 parlamentaarisen komitean valmistelemaan sosiaaliturvauudistusta. Komitean toimikausi on 23.3.2020–31.3.2027. Valtioneuvosto muutti 19.10.2023 tekemällään päätöksellä sosiaaliturvakomitean kokoonpanoa ja tehtäviä komitean jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Sosiaaliturvakomiteassa on jäsenenä kansanedustaja kaikista eduskuntaryhmistä. Lisäksi mukana on pysyviä asiantuntijoita.

Arviointi- ja selvitysryhmän tehtävänä on tuottaa laadullisia ja määrällisiä arviointeja ja selvityksiä sekä valtiosääntöoikeudellista arviointia sosiaaliturvakomitean toimeksiantojen mukaisesti.

Sosiaaliturvakomitean tehtävät 

Komitean tehtävänä on tehdä ehdotuksia ja aloitteita sosiaaliturvan uudistamiseksi sekä toteuttaa niitä koskevat esiselvitykset ja arvioinnit. Komitea linjaa tulevaisuuden sosiaaliturvan visiosta ja periaatteista. Se käsittelee perusturvaa, ansioturvaa, vähimmäisturvaa sekä niiden välistä yhteyttä ja rahoitusta, ja lisäksi palvelujen nykyistä parempaa yhteensovittamista etuuksiin.

Työssä otetaan huomioon elämäntilanteiden moninaisuus ja niiden muutokset sekä siirtymät etuudelta toiselle. Komitea ei käsittele vanhuuseläkkeitä.

Toisella kaudellaan sosiaaliturvakomitea käsittelee etuuksien yksilö- ja perhekohtaisuutta, sosiaaliturvaetuuksien yhdistelmiä sekä sosiaaliturvan tasoa. Lisäksi sosiaaliturvakomitea arvioi miten eri etuudet ja palvelut vastaavat ihmisten erilaisiin elämäntilanteisiin.

Sosiaaliturvakomitea seuraa yleistuen valmistelun etenemistä.

Sosiaaliturvakomitean välimietintö

Sosiaaliturvakomitean ensimmäisen kauden työn kokoava välimietintö hyväksyttiin sosiaaliturvakomitean kokouksessa 30.1.2023. Välimietintö sisältää komitean 31 ehdotusta tuleville hallituksille sosiaaliturvan uudistamiseksi sekä linjaukset komitean toisen kauden työlle.

Komitean kokoukset

Komitean seuraavat kokouspäivät löytyvät sosiaaliturvauudistuksen aikajanalta, kun ne varmistuvat.

Komitean kokoonpano

Puheenjohtajat: 

Puheenjohtaja: tutkimusprofessori Pasi Moisio, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
1. varapuheenjohtaja: osastopäällikkö Liisa Siika-aho, sosiaali-ja terveysministeriö
2. varapuheenjohtaja: johtaja Essi Rentola, sosiaali- ja terveysministeriö

Jäsenet: 

kansanedustaja Atte Kaleva, Kokoomuksen eduskuntaryhmä
(varajäsen kansanedustaja Mia Laiho, Kokoomuksen eduskuntaryhmä)

kansanedustaja Pia Sillanpää, Perussuomalaisten eduskuntaryhmä 
(varajäsen kansanedustaja Ari Koponen, Perussuomalaisten eduskuntaryhmä)

kansanedustaja Tarja Filatov, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 
(varajäsen kansanedustaja Matias Mäkynen, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä)

kansanedustaja Katri Kulmuni, Keskustan eduskuntaryhmä
(varajäsen kansanedustaja Hilkka Kemppi, Keskustan eduskuntaryhmä)

kansanedustaja Bella Forsgrén, Vihreä eduskuntaryhmä
(varajäsen kansanedustaja Maria Ohisalo, Vihreä eduskuntaryhmä)

kansanedustaja Laura Meriluoto, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä 
(varajäsen kansanedustaja Li Andersson, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä)

kansanedustaja Henrik Wickström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä 
(varajäsen kansanedustaja Anders Norrback, Ruotsalainen eduskuntaryhmä)

kansanedustaja Päivi Räsänen, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä
(varajäsen kansanedustaja Peter Östman, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä)

kansanedustaja Harry Harkimo, Liike Nyt -eduskuntaryhmä
(ei varajäsentä)

Pysyvät asiantuntijat:

johtaja Eveliina Pöyhönen, sosiaali- ja terveysministeriö
johtaja Jaana Rissanen, sosiaali- ja terveysministeriö
finanssineuvos Ulla Hämäläinen, valtiovarainministeriö
työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth, työ- ja elinkeinoministeriö
neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen, opetus- ja kulttuuriministeriö
pääjohtaja Outi Antila, Kansaneläkelaitos
johtava asiantuntija Eeva Nykänen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
pääjohtaja Antti Koivula, Työterveyslaitos
osastopäällikkö Susan Kuivalainen, Eläketurvakeskus
johtaja Ilkka Oksala, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
neuvottelujohtaja Anna Kukka, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén, Suomen Yrittäjät
sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
johtava asiantuntija Katri Ojala, Akava ry
johtaja Minna Ahtiainen, STTK ry
kehittämispäällikkö Maria Salenius, Suomen Kuntaliitto
erityisasiantuntija Ellen Vogt, Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy
puheenjohtaja, toimitusjohtaja Eija Koivuranta, SOSTE Suomen Sosiaali ja terveys ry
vaikuttamisen asiantuntija Suvi Mäkeläinen, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry
puheenjohtaja, järjestöjohtaja Sari Kokko, Vammaisfoorumi ry