Koronavirustilannetta koskevat aineistot

Uusien koronavirustapausten määrät Suomessa ovat hiljakseen vähentyneet jo neljättä viikkoa. Rokotuskattavuuden kasvu alkaa selvästi vaikuttaa epidemiaan. Yli 12 vuotta täyttäneessä väestössä 83 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, ja 65 prosenttia täyden rokotussarjan.

Sairaalahoidon tarve on pysynyt samalla tasolla kohtuullisen matalana. 

Koronaviruksen tilannekuva ja siihen liittyvä tiedote julkaistaan torstaisin, jolloin pidetään myös STM:n ja THL:n yhteinen koronainfo. Tuoreimmasta tilannekatsauksesta saa kuvan epidemian kehityksestä Suomessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö päivitti koronaviruksen testausstrategian 14.9.2021. Edellinen päivitys tehtiin helmikuussa 2020.

Päivitetyssä testausstrategiassa koronavirustestausta halutaan kohdentaa entistä tehokkaammin. Strategian mukaan testaukset tulee jatkossa kohdentaa ensisijaisesti virukselle altistuneiden, rokottamattomien oireisten sekä rokottamisen jälkeenkin vakavalle koronavirusinfektiolle alttiiden henkilöiden testaamiseen.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen luopua tilojen käytön edellytyksenä olevan lähikontaktin määritelmästä ja ilmaantuvuusrajasta tartuntatautilaissa.

Etätyösuositusta on jatkettu syyskuun loppuun.

Suomeen ulkomailta saapuvien velvollisuudet muuttuivat 26.7.2021 alkaen:

Koronavirusrokotukset Suomessa ovat käynnissä. Lisätietoja rokotusten etenemisestä on THL:n verkkosivuilla:

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteet ja ohjeet on koottu omille sivuilleen, samoin muut teemoittain jaotellut aineistot. Löydät nämä kaikki päävalikosta vasemmalta. Jos tarvitset tietoa toimeentulon turvaamisesta, löydät sitä Toimeentulo-osiosta:
 

Poiminnat muualta: