Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen

Kuvituskuva

Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen työn suunnittelusta ja ohjauksesta. Ministeriön tavoitteena on ennaltaehkäistä väkivaltaa ja kehittää valtakunnallista palvelujärjestelmää siten, että se pystyy tarjoamaan lähisuhde- ja perheväkivallan eri osapuolille palveluja ja tukea asuinpaikasta riippumatta. 

Lähisuhteessa ja perheessä voi ilmetä fyysistä, henkistä, seksuaalista, taloudellista, digitaalista tai kunniaan liittyvää väkivaltaa tai sillä uhkaamista. Myös laiminlyönti ja kaltoinkohtelu voivat olla väkivaltaa. 

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa

Suomi on sitoutunut noudattamaan Euroopan neuvoston yleissopimusta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus). Sopimus tuli Suomessa voimaan 1. elokuuta 2015. 

Istanbulin sopimuksen edellyttämä koordinaatioelin on Suomessa Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunta (NAPE), joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. NAPEn tehtävänä on yhteensovittaa, seurata ja arvioida yleissopimuksen toteutusta Suomessa. NAPE laatii Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelman. 

Väkivallan uhrien tukeminen

Hyvinvointialueet järjestävät väkivallan uhreille sosiaali- ja terveyspalveluita, joiden lisäksi valtio vastaa turvakotipalveluiden ja Nollalinja auttavan puhelimen toiminnan järjestämisestä.

Turvakodit on tarkoitettu kaikille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille henkilöille tai perheille. Turvakotien asiakkaille tarjotaan muun muassa ympärivuorokautista turvattua asumista, kriisiapua ja psykososiaalista tukea. Turvakodit ovat asiakkaalle maksuttomia ja niihin voi mennä oma-aloitteisesti. Lisäksi muista palveluista ohjataan asiakkaita turvakoteihin. Lisätietoja: Turvakotipalvelut - THL

Nollalinja auttava puhelin (080 005 005) tarjoaa tukea lähisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohdanneille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille. THL vastaa toiminnan järjestämisestä ja palvelun toteuttaa Setlementti Tampere ry. Oikeusministeriö rahoittaa Nollalinjaa. Lisätietoja: Nollalinjan sivut ja tietoa Nollalinjasta THL:n sivuilla.

Seri-tukikeskukset toimivat yli 16-vuotiaiden seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden henkilöiden tukena. Tukikeskukseen voi mennä henkilö itse, omaisten/läheisten kanssa tai viranomaisten ohjaamana. Seri-tukikeskuksista on saatavilla oikeuslääketieteellistä tutkimusta, traumatukea, psykologista neuvontaa ja terapiaa. Lisätietoja: Seri-tukikeskus seksuaaliväkivallan uhreille - THL

Tietoa palveluista väkivallan uhreille löytyy mm. THL:n sivuilta

Väkivalta- ja seksuaalirikoksista säädetään rikoslaissa. Lisätietoja löytyy oikeusministeriön sivuilta:

Lisätietoja

Minna Viuhko, erityisasiantuntija 
sosiaali- ja terveysministeriö, Turvallisuus ja terveys -osasto / TUTO, Hyvinvoinnin ja terveyden suojelu -yksikkö / HYT Puhelin:0295163470   Sähköpostiosoite:

Muualla verkossa