Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Maailman huumausaineongelmat esillä YK:n erityisistunnossa 19.–21.4.

Sosiaali- ja terveysministeriö
19.4.2016 9.15
Uutinen

YK:n yleiskokous järjestää korkean tason erityisistunnon (ns. UNGASS) maailman huumausaineongelmasta 19.–21.4.2016 New Yorkissa. Kokouksessa käsitellään vuonna 2009 YK:ssa laaditun poliittisen julkilausuman ja toimintaohjelman edistymistä ja hyväksytään yhteinen loppuasiakirja.

Loppuasiakirja neuvoteltiin Wienissä YK:n huumausainetoimikunnan kokouksessa maaliskuussa ja siinä vahvistetaan olemassa olevan kansainvälisen huumausainepolitiikan perusta. Vaikka eri mailla on erilaisia näkemyksiä huumausainepolitiikasta, maat ovat vielä valmiita sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin. Kolme kansainvälistä huumausaineita koskevaa yleissopimusta ovat yhä kansainvälisen yhteistyön perusta. Sen mukaisesti kansainvälinen yhteisö ei tue eri maiden pyrkimyksiä laillistaa huumeita.

Kansainvälinen huumausainepolitiikka korostaa nykyisin entistä enemmän huumeista aiheutuvia terveyshaittoja ja -riskejä sekä ennaltaehkäisevää toimintaa. Tätä Suomi pitää hyvänä. Suomen ja EU:n näkemys on, että tärkeitä arvoja kansainvälisessä huumausainepolitiikassa terveysnäkökulman lisäksi ovat ihmisoikeuksien kunnioittaminen, ehkäisyn ja hoidon sekä kontrollitoimien keskinäinen tasapaino, kansalaisyhteiskunnan ja tiedeyhteisön osallistuminen politiikan suunnitteluun sekä haittojen ja riskien vähentäminen. EU korostaa myös kuolemanrangaistuksen vastustamista kaikissa tilanteissa, myös huumerikoksissa.

Alun perin kokous oli suunniteltu järjestettäväksi vasta vuonna 2019, mutta laittomasta huumekaupasta kärsivät maat halusivat aikaistaa kansainvälisen huumausainepolitiikan arviointia. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Kolumbia, Meksiko ja Guatemala. Aloitteen taustalla ovat huumausainepolitiikan muutokset, kuten kannabiksen vapauttaminen Uruguayssa ja Yhdysvaltojen joissakin osavaltiossa.

Suomen valtuuskuntaa johtaa Suomen YK-edustuston suurlähettiläs Kai Sauer. Valtuuskuntaan kuuluu lisäksi edustajia sosiaali- ja terveysministeriöstä, sisäministeriöstä, ulkoasiainministeriöstä ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta (Fimea) sekä Pohjoismaisesta hyvinvointikeskuksesta.

Istunnon yhteydessä pidetään useita sivutapahtumia. Suomi tukee Iso-Britannian johdolla järjestettävää muuntohuumeita käsittelevää sivutapahtumaa.

Istunnon on valmistellut YK:n huumausainetoimikunta (Commission for Narcotic Drugs, CND), joka on keskeisin kansainvälistä huumausainepolitiikkaa ohjaava foorumi. Toimikuntaa avustaa Wieniin sijoitettu YK:n huumeiden ja rikollisuuden vastainen toimisto (UN Office for Drugs and Crime, UNODC).

Lisätietoja:

Johtaja Kari Paaso, STM, puh. 02951 63340, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta, STM, puh. 02951 63977, [email protected]

United Nations Office on Drugs and Crime
Huumausainepolitiikka (stm.fi)
 

 

 

Sivun alkuun