Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Kuntainfo: Koottua tietoa lastensuojelulain muutoksista 1.1.2020 sekä lapsikaappaustilanteista

Sosiaali- ja terveysministeriö
9.12.2020 15.11
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö on koonnut kuntainfon lastensuojeluun liittyvistä asioista, joista ministeriöltä on pyydetty ohjausta. Näitä asioita ovat 1.1.2020 voimaan tulleet lastensuojelulain muutokset sekä valtioiden rajat ylittävät lapsikaappaustilanteet.

Lastensuojelulain muutoksilla muun muassa vahvistettiin kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen oikeutta hyvään kohteluun, huolenpitoon, valvontaan sekä ihmisarvoa kunnioittavaan kohteluun. Lisäksi tarkennettiin rajoitusten käytölle asetettavia yleisiä edellytyksiä, kuten välttämättömyys- ja suhteellisuusvaatimusta sekä täsmennettiin rajoitustoimenpiteiden kirjaamisvaatimuksia. Rajoitustoimenpiteitä koskien lakiin lisättiin uusi säännös luvatta laitoksesta poistuneen lapsen palauttamisesta.  Myös jälkihuollon ikäraja korotettiin 25 vuoteen.

Painopiste on ennakollisissa keinoissa, joiden avulla on tarkoitus ehkäistä haastavien tilanteiden syntyä ja rajoitustoimenpiteiden tarvetta.

Kuntainfossa on tarkennettu lastensuojelulain 69 a §:n mukaista päättämistä lastensuojelulaitoksesta luvatta poissa olevan lapsen palauttamisesta ja kuljettamisesta. Lapsen palauttamisesta ja siihen liittyvästä kuljettamisesta ja sen turvallisesta järjestämistavasta on annettava kirjallinen päätös. Päätöksestä ei voi valittaa, mutta se on lähetettävä tiedoksi asianosaisille. Asia on kirjattava myös lapsen asiakasasiakirjoihin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisee päätöksen asiakirjarakenteen Sosmetassa tammikuun 2021 alussa.

Lisätietoa ja koulutusmateriaalia on saatavilla stm:n verkkosivuilla:

Kansainvälisestä lapsikaappauksesta on kyse, kun lapsi on viety ilman huoltajan suostumusta pysyvästä asuinpaikkavaltiostaan ulkomaille tai jätetty sieltä palauttamatta tapaamisoikeuden jälkeen, ja lapsi on alle 16-vuotias. 

Tietoa ja ohjeita lapsikaappaustilanteisiin tai sen uhassa oleville on saatavilla 

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala, p. 0295 163 482, [email protected]
 

Sivun alkuun