Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Alueita kannustetaan valmistautumaan sote-uudistukseen

Sosiaali- ja terveysministeriöValtiovarainministeriö
8.12.2015 7.25
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö kannustavat kuntia ja muita alueellisia toimijoita yhteistyöhön sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen valmistautumiseksi. Tarvittavaa muutosta on perusteltua tehdä oma-aloitteisesti tulevilla itsehallintoalueilla eli maakunnissa. Tällöin voidaan ottaa parhaiten huomioon alueiden omat erityispiirteet. Tärkeintä kehittämistyössä on se, että varmistetaan asiakkaille yhteen sovitetut ja oikea-aikaisesti saatavat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tarkoittaa huomattavaa muutosta niin palvelujen rakenteissa kuin toiminnassakin. Julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä 18 itsehallintoalueen vastuulle vuoden 2019 alussa. Se tarkoittaa, että sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistetään kokonaisuudeksi, jonka pitää olla asiakkaiden näkökulmasta eheä ja sujuva palveluketju.

Kuntia ja kuntayhtymiä kannustetaan varautumaan jo uudistuksen valmisteluvaiheessa uuteen tapaan järjestää ja tuottaa palvelut. Itsehallintoalueille muodostetaan jatkossa nykyisiä organisaatioita yhdistävä uusi organisaatio.  Sen toiminnassa on keskeistä, että asiakkaan saama palvelu on sujuva kokonaisuus. Tämä edellyttää, että palvelu- ja hoitoketjuja johdetaan kokonaisuutena ja asiakastieto siirtyy sujuvasti toimijoiden välillä.  Samalla haetaan keinoja parantaa tehokkuutta ja vaikuttavuutta sekä saada aikaan säästöjä.

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää määrätietoista muutosjohtamista. Alueellinen muutoksen valmistelu onnistuu parhaiten, kun siinä ovat mukana tasapainoisesti kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja toimijat, kuten kuntien sosiaalihuolto erityispalveluineen, perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito, kuntien tuottaman työterveyshuollon edustajat sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimijat.

Alueilla nyt vapaaehtoisesti sovittavien uusien organisaatioiden olisi hyvä olla keveitä ja helposti sulautettavissa uusiin itsehallintorakenteisiin. Tietojärjestelmien yhteensovittamisessa noudatetaan kansallisia linjauksia.

Valtioneuvosto järjestää vuonna 2016 suunnitelmallisen muutostuen tuleville itsehallintoalueille. Jo sitä ennen alueiden on suositeltavaa jatkaa oma-aloitteista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistä. Vuonna 2017 käynnistyy alueiden väliaikaishallinto valmistelemaan uuden toiminnan aloittamista. Väliaikaishallinnossa on tarkoitus nojautua mahdollisimman pitkälti maakunnissa sovittuihin uusiin rakenteisiin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon muutos tehdään alueilla, muistio 7.12.2015

Lisätietoja:

Projektijohtaja, alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti, STM ja VM, p. 02951 63012
ylijohtaja Kirsi Varhila STM, p. 02951 63338
ylijohtaja Päivi Laajala, VM, p. 02955 30026

alueuudistus-arkisto sote-uudistus
Sivun alkuun