Zikavirus ei leviä ihmisestä toiseen - virusta ei esiinny Suomessa

Sosiaali- ja terveysministeriö 29.1.2016 15.01
Tiedote 7/2016

Erityisesti Etelä- ja Väli-Amerikassa parhaillaan nopeasti leviävä zikavirus ei esiinny Suomessa. Virusta levittävät sellaiset hyttyset, kuten keltakuumehyttyset, joita ei ole maassamme. Zika-viruksen matkalla saanut henkilö ei levitä tautia palattuaan kotimaahan, sillä tauti ei tartu ihmisestä toiseen.

Zikaviruksen aiheuttamaan infektioon raskauden aikana pitää suhtautua vakavasti. Sen epäillään aiheuttavan synnynnäisiä kehityshäiriöitä sikiölle, jos äiti on raskauden aikana altistunut infektiolle. Tällaisia kehityshäiriöitä näyttäisi olevan erityisesti vastasyntyneiden pienipäisyys.  Täyttä varmuutta asiasta ei ole, ja yhteyttä selvitetään edelleen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on suositellut, että raskaana olevien on syytä harkita matkustamista Etelä- tai Väli-Amerikkaan.

Brasiliassa ja Ranskan Polynesiassa tutkitaan myös zikavirusinfektion yhteyttä Guillan-Barre -oireyhtymään (immuunivälitteinen tulehdus), joiden määrä on maissa merkittävästi kasvanut viime vuosina.

Viruksen esiintymisalueilla Etelä- ja Väli-Amerikassa matkustavan henkilön on varauduttava zikavirukseen samalla tavoin kuin muihinkin hyttysten levittämiin viruksiin. Samat hyttyset levittävät myös muita vaarallisia tauteja, kuten dengue- ja chikungunya-kuumetta. Alueella matkustavan henkilön on syytä käyttää hyttyskarkotteita sekä pitkähihaista paitaa ja pitkälahkeisia housuja. Yöllä pitäisi käyttää hyttysverkkoa.

Maailman Terveysjärjestön (WHO) mukaan zikaviruksen levittämä tauti on levinnyt Brasiliasta 22 muuhun maahan Etelä-Amerikassa. WHO:n asiantuntijat ennustavat, että zikaviruksen aiheuttaman infektion saa seuraavien 12 kuukauden kuluessa 3-4 miljoonaa ihmistä.

WHO:n pääjohtaja Margaret Chan on kutsunut koolle kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR) alaisen hätäkomitean käsittelemään zikaviruksen aiheuttamaa epidemiaa. Kokous pidetään Genevessä 1.helmikuuta. Kokouksessa komitean on tarkoitus ottaa kantaa siihen onko epidemia sellainen, että se täyttäisi kansainvälisen terveysuhkan kriteerit.

Zikavirusinfektioon voi liittyä kuumetta, silmätulehdus, ihottumaa sekä nivel- ja lihaskipuja. Taudin itämisaika on 3–12 päivää. Tauti on useimmiten lievä tai jopa oireeton ja vaatii harvoin sairaalahoitoa. Virusta vastaan ei tällä hetkellä ole hoitoa eikä rokotetta. Näiden kehittely on alkuvaiheessa.

Lisätietoja:

Ylilääkäri Sari Ekholm, STM, puh.029 516 3447, [email protected]
Johtaja Mika Salminen, puh. 029 524 8454, [email protected]

Sari Ekholmin nimi korjattu oikeaksi 3.2.2016

Lisätietoja zikaviruksesta THL:n sivuilla: