Vuoden isät vahvasti mukana lasten arjessa

Sosiaali- ja terveysministeriö 7.11.2016 13.30 | Julkaistu suomeksi 7.11.2016 klo 13.32
Tiedote 195/2016

Vuoden Isä -palkinto myönnettiin tänä vuonna kahdelle isälle. Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula luovutti palkinnon Jussi Hartikaiselle ja Pasi Uhtakarille.

Tämän vuoden teemana oli arkinen isyys. Palkitsemiskriteereissä nostettiin esiin myös isien aktiivinen osallistuminen liikunta- ja harrastustoimintaan sekä vertaistuki eronneille isille.

Kuopiolainen Jussi Hartikainen on kolmen lapsensa lähihuoltaja. Vanhin lapsista on jo muuttanut omilleen, mutta teini-ikäiset pojat asuvat vielä kotona. Hartikainen tekee vapaaehtoistyötä eroauttamisen ja vanhemmuuden tukemisen parissa. Hän toimii tukihenkilönä vanhempien erotilanteessa ja vetää eronneiden isien vertaistukiryhmää. Hartikainen tekee vapaaehtoistyötä myös lasten ja nuorten urheiluvalmentajana.

Sastamalassa asuva Pasi Uhtakari on uusperheenisä, jonka uusperheeseen kuulu puoliso ja tämän biologiset lapset. Uhtakarin biologinen lapsi vierailee säännöllisesti perheessä. Uhtakari on puolisonsa lapsille arki-isä ja sosiaalinen lähivanhempi. Lapsista toinen on kehitysvammainen. Uhtakari harrastaa yhdessä erityislapsen kanssa judoa. Urheiluharrastuksen myötä myös perheen äiti on oppinut luottamaan siihen, että perheen miehet selviävät keskenään. Uhtakari toimii nyt myös apuohjaajana sovelletun judon ryhmässä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula muistutti puheessaan isän merkityksestä lapselle. Ministeri kertoi olevansa tyytyväinen siihen, että monet miehet ovat ottaneet kasvavaa vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Ministerin mielestä myös parannettavaa kuitenkin on.

- Myös isille tulee tarjota hyvät mahdollisuudet työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. On erittäin tärkeää koko perheen hyvinvoinnille, että isä voi olla läsnä lapsensa elämässä. Kaikki vanhempainvapaiden käytön esteet on purettava erityisesti miesten ja miesvaltaisten alojen osalta.

Vuoden Isä -palkinto

Vuoden Isä -palkinto jaetaan henkilölle, joka on lisännyt omalla esimerkillään ja toiminnallaan isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt näin sen arvostusta. Palkinnon tavoitteena on vahvistaa isyyttä, tukea työn ja perheen yhteensovittamista, edistää lapsen etua sekä miesten ja naisten tasa-arvoa. Ensimmäinen Vuoden Isä -palkinto myönnettiin vuonna 2006.

Vuoden Isä -palkinnon jakamisen valmistelu on tehty Väestöliiton johdolla.

Lisätietoja:

Jussi Hartikainen, p. 040 588 5609, etunimi.suk[email protected]
Pasi Uhtakari, p. 050 388 7125, [email protected]
johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen, STM, p. 0295 163226, [email protected]

Kuvapyynnöt

[email protected]
p. 0295 163555