Uusia aineita määritellään huumausaineiksi

Sosiaali- ja terveysministeriö 19.12.2013 12.09
Tiedote -

Seitsemän uutta ainetta lisätään Suomen kansalliseen huumausaineiden luetteloon. Huumausaineiksi määritellään ominaisuuksiltaan amfetamiinin ja metamfetamiinin kaltaiset 2-, 3- ja 4-fluoroamfetamiini sekä 2-, 3- ja 4-fluorometamfetamiini. Luetteloon lisätään myös alfa-pyrrolidinovalerofenoni (-PVP), joka on päihteenä käytettynä huumausaineeksi luokitellun pyrovaleronin kaltainen.

Lisäksi YK:n huumausainetoimikunnan päätöksen mukaisesti -hydroksivoihapon (GHB, gamma) valvontaa kiristetään. Koska ainetta käytetään myös lääkinnällisesti, sitä sisältävien lääkevalmisteiden valvontaan tulee tarkempia velvoitteita.

EU:n kieltämien huumausaineiden listalle lisätään puolestaan 4-metyyliamfetamiini ja 5-(2-aminopropyyli)indoli, joiden valvontaan ottamisesta on päätetty Euroopan unionin neuvostossa.

Valtioneuvosto antoi torstaina 19. joulukuuta asetuksen huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetus tulee voimaan 30. joulukuuta 2013.

Kesäkuussa 2011 voimaan tulleen huumausainelain muutoksen myötä uudet terveydelle vaaralliset aineet voidaan määritellä huumausaineiksi kansallisesti. Aikaisemmin päätökset tehtiin pelkästään YK:n tai EU:n tasolla. Aineiden käytön kieltämisen tavoitteena on hidastaa tai jopa estää aineiden leviämistä uusiin käyttäjäpiireihin, erityisesti nuorten keskuuteen. Myös huumevalvonnan mahdollisuudet paranevat.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta, p. 029 5163977, etunimi.sukunimi@stm.fi



Muualla palvelussamme

Huumausainepolitiikka