Työttömyysvakuutusmaksujen kokonaismäärä pysyy ennallaan

Sosiaali- ja terveysministeriö 29.9.2016 13.33
Tiedote 152/2016

Työttömyysvakuutusmaksujen kokonaismäärään ei ehdoteta muutosta vuodelle 2017. Sen sijaan hallitus esittää että, palkansaajien työttömyysvakuutusmaksua nostettaisiin 0,45 prosenttiyksikköä ja työnantajan osuus vastaavasti pienenisi saman verran. Ehdotetut muutokset ovat osa työmarkkinoiden keskusjärjestöjen tekemään kilpailukykysopimusta.

Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 29. syyskuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2017.

Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 1,60 prosenttia palkasta. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,80 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 059 500 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu olisi 3,30 prosenttia palkasta.

Yrityksen osaomistajan maksama palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi ensi vuonna 0,70 prosenttia (0,46 % vuonna 2016) palkasta ja osaomistajasta maksettava työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,80 prosenttia (1,00 % vuonna 2016) palkasta.

Valtion liikelaitoksen työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,80 prosenttia liiketoiminnasta maksettujen palkkojen määrästä, jos palkkasumma on korkeintaan 2 059 500 euroa. Sen ylittävältä osalta maksu olisi 2,05 prosenttia palkasta.

Yliopistojen työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,80 prosenttia (1,00 % vuonna 2016) palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 059 500 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu olisi 2,33 prosenttia (2,78 % vuonna 2016) palkasta.

Työttömyysvakuutusmaksut vahvistetaan kalenterivuodeksi.

Hallitus esittää työttömyysvakuutusrahaston suhdannepuskuriin korotusta vuosille 2017- 2019. Suhdannepuskuri voisi olla enintään 7,0 prosenttiyksikköä työttömyysastetta vastaavien menojen suuruinen Työttömyysvakuutusrahaston suhdannepuskurin enimmäismäärä nousisi 1 609 miljoonasta eurosta 2 252 miljoonaan euroon.

Lisätietoja

hallitusneuvos Esko Salo, p. 0295 163422, [email protected]