Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoitus jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka

Sosiaali- ja terveysministeriö 19.9.2017 11.45
Tiedote 123/2017

Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen lisärahoitus jatkuu vuoden 2019 loppuun asti. Työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annettua lakia muutettaisiin siten, että määräaikaisten työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoitusta koskevien säännösten voimassaoloa jatkettaisiin vuosiksi 2018–2019 sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja maakuntia koskevan uudistuksen aikataulun mukaisesti.

Hallitus antoi työterveyshuollon erikoislääkärikoulutusta koskevan esityksen eduskunnalle 19. syyskuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alusta lukien.

Parhaillaan uudistetaan erikoislääkärikoulutuksen rahoitusta ja järjestelmää. Uudistuksen yhteydessä selvitetään, miten työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen ja muun erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen rahoitusta voitaisiin yhtenäistää.

Lain tavoitteena on turvata työterveyshuollon erikoislääkärien koulutuksen taso ja koulutuksen riittävä määrä. Tätä varten valtion varoista maksettaisiin korvaus työterveyshuoltoon erikoistuvien lääkärien koulutuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin Työterveyslaitokselle. Se vastaisi työterveyshuollon erikoislääkärikoulutukseen liittyvän korvauksen maksamisesta yliopistoille, yliopistojen hyväksymille erikoislääkärikoulutusta antaville yksityisille terveyspalvelujen tuottajille ja työnantajan ylläpitämille työterveysasemille. Lisäksi Työterveyslaitos rahoittaisi korvauksella työterveyshuollon erikoislääkärikoulutusta Työterveyslaitoksella.

Laki varmistaisi työterveyshuollon erikoislääkäritutkintojen määrän säilymisen nykyisellä tasolla, noin 50:ssä vuosittain.

Esitys ei lisää kustannuksia nykyisestä. Määräraha sisältyy valtiontalouden vuoden 2018 talousarvioesitykseen.

Lisätietoja:

hallitusneuvos Liisa Katajamäki, p. 02951 63329