Toimikunta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi

Sosiaali- ja terveysministeriö 20.9.2016 13.42
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi asetettavan virallisen toimikunnan asettamisesta. Asia liittyy Euroopan neuvoston yleissopimukseen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus). Sopimus tuli Suomessa voimaan 1. elokuuta 2015.

Suomen on sopimuksen osapuolena asetettava virallinen toimielin vastaamaan sellaisten toimintaperiaatteiden ja toimien yhteensovittamisesta, täytäntöönpanosta, seurannasta ja arvioinnista, jotka on tarkoitettu kaikkien sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien väkivallan muotojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

Toimikunta sovittaisi valtioneuvoston tasolla yhteen erilaisia toimenpiteitä, kuten tutkimuksia, naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi. Työhön kuuluisi esimerkiksi vuosittaisen suunnitelman laatiminen Istanbulin sopimuksen toimeenpanemiseksi Suomessa.

Toimikunnassa olisivat edustettuina eri ministeriöt ja niiden hallinnonalojen asiantuntijalaitokset. Lisäksi kansalaisjärjestöjä kuultaisiin asiantuntijoina, ja ne olisivat edustettuina toimikunnan eri jaostoissa.

Tähän asti lähisuhdeväkivaltaa koskevia kysymyksiä on koordinoinut Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn poikkihallinnollinen virkamiestyöryhmä, joka jatkaisi työtään toimikunnan työn alkamiseen saakka.

Toimikunta aloittaisi työnsä vuoden 2017 alusta lukien ja se toimisi sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Lausuntoaikaa on 12.10. saakka.

Lisätietoja:

lakimies Laura Terho, p. 02951 63550, [email protected]