FI SV

Toimeentulotuen siirto Kelalle lisää yhdenvertaisuutta

Sosiaali- ja terveysministeriö 3.4.2014 10.25
Tiedote -

Perustoimeentulotuen käsittely siirretään Kelalle vuoden 2017 alusta. Hallitus päätti asiasta kehysriihessä 25.3. osana rakenneuudistusohjelmaa. Tarkoituksena on parantaa ihmisten yhdenvertaisuutta tuen saamisessa, tehostaa toimintaa ja vähentää kuntien tehtäviä tiukassa taloustilanteessa.  Sosiaali- ja terveysministeriön arviointiryhmä on arvioinut siirron vaikutuksia.

Peruspalveluministeri Susanna Huovisen mukaan kyseessä on merkittävä uudistus. "Uskon että huolellisesti valmisteltuna se parantaa sekä asiakkaan asemaa että sosiaalialan ammattilaisten mahdollisuuksia tehdä vaikuttavaa ja mielekästä työtä. Päätöksestä saamani palaute on ollut enimmäkseen positiivista, ja kertoo siitä että tässä nähdään paljon mahdollisuuksia", ministeri Huovinen sanoo.

Nykyisin suurin osa toimeentulotukipäätöksistä tehdään hakemuksen perusteella asiakasta tapaamatta. Tuen suuruudessa on kuntakohtaisia eroja. Kunnat ylläpitävät omia tietojärjestelmiään ja päätöksiin haetaan asiakkaan tietoja Kelan tietojärjestelmästä. Samaan aikaan kunnissa on tarvetta ohjata sosiaalityön painopistettä ehkäisevään asiakastyöhön, jolla voidaan vähentää taloudellisen tuen tarvetta.

Sosiaali- ja terveysministeriön arviointiryhmän mukaan on vaikea luotettavasti arvioida mahdollisten toimeentulotukihakemusten määrän kasvua siirron jälkeen. Perustoimeentulotuki ei ole tulojen perusteella automaattisesti suoritettava etuus. Se myönnetään jatkossakin hakemuksen perusteella. Tuki normitetaan yhtenäisemmäksi siten, että kuntakohtaiset erot vähenisivät ja kansalaisten yhdenvertaisuus paranisi.

Uudistuksen jälkeenkin kuntien sosiaalityöntekijät päättävät harkintaa edellyttävästä täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Kelan etuuskäsittelyssä varmistetaan asiakkaiden ohjaus sosiaalipalvelujen piiriin yhteisesti sovituin perustein.  Rahoitusvastuu säilyy nykymuotoisena.

Kuntien hallintokustannukset alenevat arviolta 80 milj. euroa ja Kelan hallintokulut kasvavat arviolta 20 milj. euroa.  Lisäksi Kelassa voidaan yhden tietojärjestelmän avulla tehdä tarkempaa seurantaa, yhtenäisempää ohjausta, lisätä sähköistä asiointia ja tasata ruuhkahuippuja jakamalla työtä eri puolille Suomea.

Kelassa on käytettävissä asiakkaiden tiedot useista kansallisista järjestelmistä. Se vähentää asiakkaan tarvetta esittää tulotietojaan tukihakemuksen yhteydessä.  Samoin vähentyy tarve toimeentulotuen takaisinperintään, kun eri etuuksien hallinnoinnissa käytetään samaa tietojärjestelmää. Kelan arvion mukaan kunnat voisivat käyttää Kelan järjestelmää myös täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen käsittelyyn. Tämä toisi mittavia säästöjä tietojärjestelmien kustannuksissa.

Vuonna 2012 perustoimeentulotuen bruttomenot olivat 625 milj. euroa. Perustoimeentulotuen menoista vastaavat yhtä suurelta osin valtio ja kunnat.

Lisätietoja

erityisavustaja Laura Lindeberg, p. 0295 163 110
lakimies Maria Porko, p. 0295 163 310



Muualla palvelussamme

Rakenneuudistuksen valmistelu Toimeentulotuki

Susanna Huovinen