FI SV EN

Toimivat terveysjärjestelmät terveysturvan keskiössä

18.5.2015 12.23
Uutinen

Maailmanlaajuinen terveysturvallisuusohjelma – Global Health Security Agenda (GHSA) on toisena toimintavuonnaan edennyt konkreettisiin toimiin.

Terveysturvallisuusohjelman mukaisia maa-arviointeja on tähän mennessä tehty jo neljä. Vapaaehtoisina pilottimaina ovat toimineet Georgia, Peru, Uganda ja Portugali.

Muun muassa näistä maa-arvioinneista keskustellaan -tapahtumassa, jonka Suomi järjestää tapahtuman yhdessä Ugandan ja USA:n kanssa Maailman terveysjärjestö WHO:n yleiskokouksen yhteydessä Genevessä..

Tapahtumassa esitellään ja käydään läpi tähänastisia kokemuksia terveysturva-yhteistyöstä. Näiden kokemusten perusteella muokataan terveysjärjestelmien arviointiprosessia, joka kuuluu GHSA-ohjelman keskeisiin työkaluihin. Maa-arvioissa arvioidaan maan lähtötilanne samalla kun tunnistetaan kehityskohteet. GHSA-arviointi valmistaa ja tukee maita erityisesti WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön käyttöönotossa ja painottaa erityisesti yli hallinnon rajojen ulottuvia yhteyksiä.

GHSA on yhteensä 44 maan ja keskeisten kansainvälisen järjestöjen maailmanlaajuinen yhteistyöfoorumi erilaisten rajat ylittävien bio- ja terveysuhkien torjumiseksi. Ohjelmassa ovat mukana WHO, YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO, Maailman eläintautijärjestö OIE, Interpol, Maailmanpankki ja Euroopan komissio. Tavoitteena on torjua tarttuvien tautien aiheuttamat maailmanlaajuiset terveysuhkat.

Ohjelman konkreettiset toimet keskittyvät epidemioiden ehkäisemiseen vahvistamalla maiden kansallisia järjestelmiä tartuntautien ja biologisten uhkien havaitsemisessa, ehkäisemissä ja hallinnassa.

”Keskeisiä ovat eri hallinnon alojen yhteistyön mekanismit maatasolla ja kansainvälisten järjestöjen parempi yhteistyö globaalilla tasolla. Ebola-epidemiasta opittiin myös se, että epidemiavaste on tehokas vasta, kun myös kansalaisyhteiskunta osallistuu siihen – myös se on oleellinen osa GHSA:ta”, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee.

Viisivuotinen terveysturvallisuusohjelma käynnistyi Yhdysvaltojen aloitteesta vuonna 2014. Suomi on ohjelman puheenjohtajamaa vuonna 2015.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Eero Lahtinen, p. +358 2951 63320