SoteDigi-yhtiön säännöksistä lausuntoja – yhtiön roolia suhteessa muihin toimijoihin syytä täsmentää

Sosiaali- ja terveysministeriö 17.4.2018 14.45
Uutinen

Yhtiöltä odotetaan erityisesti sote-uudistuksessa tarvittavien uusien digitaalisten ratkaisujen kehittämistä kaikkien maakuntien käyttöön. Ensi vaiheessa keskitytään vuoden 2020 alkuun mennessä tarvittaviin ratkaisuihin.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi lausuntoja lakiluonnoksen SoteDigi-yhtiötä koskevasta osuudesta ja järjesti kuulemistilaisuuden 13.4.

”Yhtiö tuottaa palveluja valtiolle ja maakunnille ja sillä on laaja velvoite toimia yhteistyössä omistajiensa sekä muiden sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Yhtiö suunnittelee ja kehittää tiedonhallintaan, tietojärjestelmien yhteentoimivuuteen ja tietointegraatioon liittyviä tehtäviä. Muut yhtiöt ja toimijat, kuten Vimana Oy, hoitavat toimeenpanon ja operatiiviset tehtävät”, johtaja Minna Saario kertoo.

Yhtiö on aluksi kokonaan valtion omistama, mutta maakunnat tulevat sen omistajiksi vuosien 2018 ja 2019 aikana.

Tilaisuudessa kuultiin 12 puheenvuoroa. Lausuntoja tuli 23.

Useimmissa puheenvuoroissa pidettiin yhtiötä ja sille esitettyjä tehtäviä tarkoituksenmukaisina. Nähtiin, että valtakunnallista toimijaa tarvitaan paremman yhteentoimivuuden ja uusien sähköisten palveluiden vuoksi. Taloudelliset tavoitteet nousivat esiin ja useammassa esityksessä todettiin, että tuottotavoitteet tulevat valtaosin toimintatapojen muutoksista, ei ICT-kustannuksista.

Täsmennystarpeita nähtiin erityisesti yhtiön suhteessa muihin valtakunnallisiin toimijoihin sekä kuntien ja kuntayhtymien omistamiin ICT-palveluyhtiöihin. Varsinais-Suomen liiton kommenttipuheenvuorossa esitettiin, että SoteDigi-yhtiötä ei perusteta, vaan yhdenmukaisuutta tavoitellaan jatkossakin verkostoituneella toiminnalla.

”Palaute ei ole kaikilta osin yhdensuuntaista, joten nyt haetaan mahdollisimman hyvin kaikkien osapuolten tarpeita tyydyttävä malli - kuitenkin niin, että yhtiölle asetetut päätavoitteet voidaan saavuttaa”, Minna Saario korostaa. Myös muut palvelukeskukset, erityisesti Vimana oy, ja niitä koskeva lainsäädäntö pitää ottaa huomioon.

Lakiesitys menee kevään aikana eduskunnan käsittelyyn.

Lausunnot voi lukea lainsäädäntöhankkeen sivuilta asiakirjalinkin alta: STM038:00/2018

Kuulemistilaisuuden tallenteen voi katsoa täältä.

Lisätietoja:

Johtaja Minna Saario p. 02951 63146, [email protected]
Hallitusneuvos Pekka Järvinen p. 02591 63367, [email protected]