Sosiaalinen Eurooppa vedenjakajalla

22.5.2015 9.52
Uutinen

Sosiaalisektorilla on EU:ssa vahva historiallinen ulottuvuus. Se oli tärkeässä roolissa jo EU:ta perustettaessa. Viimeksi vuonna 2007 EU otti askeleen sosiaalisektorilla hyväksyessään tietyt perussopimusten muutokset.

Pasi KorhonenLissabonin sopimuksella Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimukseen lisättiin niin kutsuttu sosiaaliklausuuli, jonka mukaan EU:n on kaikissa toimissaan huomioitava korkean työllisyystason edistämiseen, riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen sekä korkeatasoiseen koulutukseen ja ihmisten terveyden korkeatasoiseen suojeluun liittyvät vaatimukset. Lisäksi Euroopan unionin perusoikeuskirja muutettiin oikeudellisesti sitovaksi, mikä teki siihen sisältyvistä sisältyvistä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevista määräyksistä oikeudellisesti velvoittavia silloin, kun unionin oikeutta sovelletaan.

Kovin suurta vaikutusta näillä sosiaalipoliittisilla tavoitteilla ei ole kuitenkaan käytännössä ollut EU:n toimintaan. Nyt EU:n voidaan sanoa olevan jälleen vedenjakajalla eurooppalaisen arkitodellisuuden noustessa ikävällä tavalla pintaan finanssikriisin kärjistämänä. EU:n rooli euroalueen finanssikriisin hallinnassa on luonnollisesti ollut näkyvä. Ikään kuin vastareaktiona tälle paine EU:n aktiivisuudelle sosiaalisektorilla on noussut.

EU on monella mittarilla maailman kehittynein talousalue. Sen jäsenvaltioiden yhteenlasketut vienti- ja tuontitilastot tekevät siitä muun muassa maailman suurimman ulkomaankaupan kävijän. Kuitenkin noin 25 prosenttia EU:n väestöstä elää tällä hetkellä köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa. Pitkäaikaistyöttömiä EU:ssa on yli 12 miljoonaa.

Jäsenvaltioiden väliset erot ovat huimia. Tietyissä maissa kaikille ei taata perusterveydenhuollon palveluita tai perustavanlaatuista sosiaaliturvaa. Unionin jäsenmaiden tila on herättänyt ihmisoikeusperspektiivistä muun muassa Euroopan neuvoston huomion. Sen mukaan yksittäiselle kansalaiselle tulee taata ihmisarvoa kunnioittava elintaso myös talouskriisin hoitoon liittyvien toimien aikana.

Poliittinen paine on kova. Uskottavuutensa säilyttääkseen EU:n on kyettävä vastaavaan kansalaistensa huoliin. Marraskuussa 2014 toimintansa aloittanut uusi komissio on asettanut tavoitteekseen sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisen talous- ja rahaunionissa, sisämarkkinoilla ja myös kauppapolitiikkaneuvotteluissa. Myös Euroopan parlamentti on profiloitunut EU:n ja etenkin talous- ja rahaunionin sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisessa.

Mitä keinoja EU:lla on sitten toimia ja vastata haasteisiin? Varsinaisesti lainsäädännöllistä toimivaltaa EU:lla ei juuri ole sosiaali- ja terveyssektorilla työsuojelulainsäädäntöä ja terveyssektorin turvallisuuskysymyksiä (liittyen mm. lääkkeisiin, elimiin ja vereen) lukuun ottamatta. Varsinkaan etuuksien ja palveluiden järjestämiseen ja rakenteisiin liittyvää toimivaltaa sillä ei ole. Jäljelle jää poliittinen vaikuttaminen, toisin sanoen tiedon vaihto, vertaispaineen luominen, sekä sosiaali- ja terveyssektorin vaikutusten huomioon ottaminen kaikissa EU:n toimissa ml. makrotalouden toimet.

Oikeutettu kysymys kuuluu, onko näillä toimilla merkitystä. Vastaus on helppo antaa. Merkitystä voi olla, jos jäsenvaltioilla ja komissiolla on aitoa poliittista tahtoa mm. olemassa olevien prosessien hyödyntämiseen.

Tärkeää olla vaikuttamassa EU:n suuntaan

Unionin sosiaalipoliittisessa keskustelussa nousee usein esiin toinenkin kysymys: tuleeko EU:n ylipäätään olla aktiivinen sosiaalipolitiikan sektorilla, joka on jäsenmaiden toimivallan aluetta? Ristiriita on näkyvä. Yhtäältä maat haluavat olla mukana muokkaamassa toimintaympäristöä inhimillisestä perspektiivistä paremmaksi ja varmistaa samalla, etteivät yksittäisten jäsenmaiden tilanteet kärjisty niin, että niiden negatiiviset vaikutukset läikkyisivät yli rajojen - ja toisaalta halutaan pitää EU kaukana siitäkin huolimatta, että kyseessä olisivat ei-sitovat politiikka toimet.

Sosiaalisektori unionissa on heikko, ja muut vahvemmat sektorit, kuten esimerkiksi makrotaloussektori, ohjaavat mielellään sen toimintaa. Sosiaalisektori jää helposti high policy -tason ulkopuolelle EU:ssa.

Komissio on julkisen paineen alla ollut aktiivinen ja tehnyt avauksia EU:n sosiaaliseen kriisiin vastaamisessa. Se on mm. peräänkuuluttanut rajat ylittävän solidaarisuuden lisäämistä. Komissio on ehdottanut yhteisen työttömyysvakuutusrakenteen kehittämistä. Siihen ei kuitenkaan ole poliittista tukea jäsenmailta, eikä tällä hetkellä oikeusperustaakaan.

Komissio on nostanut esille myös minimitoimeentulostandardien luomisen EU:hun. Tavoitteena olisi varmistaa, ettei yhdessäkään jäsenmaassa olisi sosiaalisen turvaverkon läpi putoavia henkilöitä. Koska EU-jäsenmaat ovat sekä taloudellisesti että myös sosiaaliturvarakenteidensa osalta hyvin erilaisia, sitovien kriteerien luominen olisi käytännössä hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Sitoville kriteereille ei ole poliittista tukea jäsenmailta. Sen sijaan suositus, jossa otetaan huomioon rahaetuuksien lisäksi myös sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän toimivuus sekä muut kuin rahaetuudet on saanut tukea.

Huomionarvoista on myös, että komissio on esittänyt EMU:n sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamista. Se ei esitä toimivallanjakoon liittyviä muutoksia vaan vuosi sitten makrotalouden epävakausmekanismiin luodun rakenteen tehokkaampaa hyödyntämistä. Rakenteen tarkoitus on tasapainottaa puhtaan makrotalouden perspektiivistä tehtävää analyysiä.

Kokonaisuus osatotuuksien sijaan

EU:n on tärkeää tässä taloustilanteessa keskittyä kokonaiskuvaan ja välttää yksittäisen sektorin esiin nostamia osatotuuksia. On tärkeää tarkastella eri politiikkasektorien keskinäisiä vuorovaikutussuhteita Äänekkäimmät ja vahvimmat sektorit yleensä nappaavat EU:ssakin poliittisen huomion. Osatotuuksiin ei kuitenkaan olisi enää varaa.

Otsikossa mainittu vedenjakaja nousee finanssikriisistä. EU:n taloustilanne on heikko, kilpailuasema globaaleilla markkinoilla heikkenee ja sosiaalinen kriisi on todellisuutta. Tämä näyttäisi vaativan myös sosiaalipolitiikan toimia negatiivisten vaikutusten lievittämiseksi ja myönteisten yhteisvaikutusten saamiseksi aikaan makrotaloustoimien ja kilpailupolitiikan kanssa.

Hyvinvointi- ja terveyspolitiikkaa ei tule EU:ssakaan katsoa pelkkänä leikkauskohteena ja kulueränä vaan merkittävänä työn tuottavuutta, makrotalouden pitkänaikajänteen tasapainoa sekä yhteiskuntarauhaa edistävänä tekijänä. Sosiaalisektorilla on nyt valintojen, tahdonmuodostuksen ja toimeentarttumisen paikka. Vaikuttamisen ikkuna on auki.

Pasi Korhonen, kansainvälisten asiain johtaja