FI SV

Selvityshenkilö Soininvaara: Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuolto tarvitsee tuekseen tutkimustietoa

Sosiaali- ja terveysministeriö 18.1.2017 9.03
Tiedote 10/2017

Maakuntauudistuksen jälkeen sosiaali- ja terveystoimessa tarvitaan päätöksenteon tueksi nykyistä enemmän tutkittua tietoa. Tiedontarve painottuu myös uudella tavalla, toteaa selvityshenkilö Osmo Soininvaara. Hän on selvittänyt sosiaali- ja terveysministeriön toimesta sitä, miten ministeriön hallinnonalan laitokset tukisivat nykyistä paremmin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta.

Soininvaara luovutti selvitysraporttinsa 18. tammikuuta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalle ja perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulalle.

Tavoitteena uudenlainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Soininvaaran mielestä sosiaali- ja terveysministeriön toimialueella tehtävä tutkimus on liian kaukana päätöksenteosta. Tämän seikan merkitys korostuu sote-uudistuksen myötä, koska hallinnon tiedontarve kasvaa. Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimustoiminta on keskittynyt pääasiassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (THL) ja Työterveyslaitokseen (TTL).

Soininvaara ehdottaa, että kehitettäisiin käytäntöjä, jotka toisivat THL:n tutkimuksen lähemmäs päätöksentekoa. Tutkimuksen tulisi vaikuttaa elävämmin päätöksentekoon ja päätöksenteon ongelmien tulisi puolestaan näkyä tutkimuksen suuntautumisessa.

Sote-uudistuksen tavoitteena on taittaa kustannusten kasvua kolmella miljardilla. Tästä syystä THL tarvitsisi nykyistä enemmän talouden asiantuntemusta. Yhteydenpitoa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ja akateemisten taloustutkijoiden kanssa tulisi lisätä.

Ministeriö ohjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta tulosohjauksen keinoin. Nykyisessä ohjaustavassa on kehitettävää. Yksityiskohtaisen tulosohjauksen sijaan ministeriön tulisi olla THL:lle sekä kiinteä rahoittaja että myös ostaja. Vastaavasti THL:n tulisi uudistaa toimintatapojaan niin, että sillä olisi valmiudet vastata nopeisiin selvityspyyntöihin. THL:n taloudellista itsenäisyyttä tulisi lisätä siten, että se voisi toimia liikelaitoksen tavoin nykyisen lainsäädännön puitteissa. Laitoksen maksullista toimintaa tulisi laajentaa. Soininvaaran mielestä THL:n tulee voida tarjota kunnille ja maakunnille maksullisia konsulttipalveluja.

THL:n tulisi myös tehostaa terveyden edistämistä koskevan tiedon tuottamista ja erityisesti sen jalkauttamista.  Yleinen terveyden edistäminen on laitoksen perinteisiä vahvuuksia ja tämän pitäisi näkyä jatkossa. Soininvaara esittää, että terveyden edistämiseen tähtäävistä toimista tehdään jatkoselvitys.

Tulevaisuuden THL on Soinivaaran mielestä ketterä tutkimuslaitos, jolla on taloudellisesti riittävän itsenäinen asema.

Uutena tiedontuottajana Masote

Soininvaara esittää perustettavaksi maakuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen tutkimuslaitosta. Masoten tehtävänä olisi tuottaa tietoa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Laitos sijaitsisi viidellä yliopistopaikkakunnalla Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Laitoksella olisi yksi valtakunnallinen johto. Helsingin toimipisteen tulisi sijaita samassa talossa THL:n kanssa.

Työterveyslaitos ja Työturvallisuuskeskus yhteen

Soininvaaran mielestä jo nyt kolmikantaisesti johdettu Työterveyslaitos tulisi siirtää selkeämmin työmarkkinajärjestöjen vastuulle. Työturvallisuuskeskus yhdistettäisiin Työterveyslaitokseen.  Työterveyslaitos on julkisoikeudellinen yhteisö, joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla ja pääsääntöisesti ministeriön myöntämän valtionavun rahoittamana.

Fimean päätoimipaikka Helsinkiin, työt jatkuisivat myös Kuopiossa

Soininvaara kannattaa viimeisimmän selvitysryhmän näkemystä, jossa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätoimipaikka sijaitsisi Helsingissä. Kuopiossa jatkettaisiin lääkehoitojen arviointiin ja lääkehuollon kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Fimean toimintojen siirto Kuopioon voisi toteutua vain laajojen irtisanomisten kautta, jolloin Fimean toiminta vaurioituisi vakavasti ja pitkäaikaisesti.

Fimea on asiantuntijaorganisaationa täysin riippuvainen avainhenkilöistään, joiden osaamista ei ole varaa menettää toimintojen siirron takia. Kokonaisvastuu rekrytoinneista ja sijoittumisesta tulisi jättää Fimean operatiivisen johdon päätettäväksi.

Soininvaara myös muistuttaa, että Fimean tuloista vain 15% tulee valtion budjetista. Loput tulevat maksullisesta toiminnasta, josta ulkomaiset lääkealan toimijat rahoittavat noin 90%. Ilman heidän luottamustaan Fimean tulojen romahdus johtaisi toiminnan merkittävään supistumiseen ja viraston vaikuttavuuden heikkenemiseen EU:n lääkevalvontaverkostossa.

Kansallisen neurokeskuksen päätoimipiste Kuopioon

Soininvaaran mielestä työpaikkojen tasaisempi sijainti maan eri kasvukeskuksissa on kannatettavaa. Soininvaara ehdottaa, että Kansallisen neurokeskuksen päätoimipiste sijoitetaan Kuopioon, koska Kuopion yliopistossa on jo nyt neurotieteiden vahvaa osaamista.  Keskuksen tarkoituksena on koordinoida neurotieteiden kehitystä ja siihen liittyvää yritysyhteistyötä maailmanlaajuisesti. Keskus toisi Kuopiolle työpaikkoja ja alan yritystoimintaa.

Valvira osaksi uutta valvontavirastoa

Maan hallitus on osana aluehallintouudistusta suunnitellut valtioneuvoston yhteistä valtakunnallista lupa-, ohjaus- ja valvontavirastoa. Jos tämä virasto toteutuu riittävän laajana, tulisi Soininvaaran mielestä pääosa Valviran tehtävistä siirtää uuteen virastoon, mikäli siihen tulee riittävästi muiden ministeriöiden toimintoja. Nykyinen toiminnan päällekkäisyys aluehallintovirastojen kanssa tulisi purkaa.  Toimintojen kokoaminen yhteen virastoon vahvistaisi sosiaali- ja terveysalan valvonnan toimintaa ja asiantuntemusta merkittävästi.

Lisätietoja:

valtiotieteiden lisensiaatti Osmo Soininvaara, selvityshenkilö, p. 045 121 4559

ylijohtaja Kirsi Varhila, p.0295 1 63338, [email protected]

ylijohtaja Veli-Mikko Niemi, p. 0295 163425, [email protected]

Selvityshenkilö Soininvaaran raportti:

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan laitosten tehtävät ja rakenteet sote-uudistuksen ja maakuntauudistuksen tehtävien toteuttamiseksi