Pohjois-Savon hyväkuntoiset eläkeikäiset ovat iso apu läheisilleen

Sosiaali- ja terveysministeriö 19.10.2016 16.02
Uutinen

Pohjois-Savossa entistä useampi eläkeikäinen on hyväkuntoinen, ja he ovat jatkossa iso apu läheisilleen. Iäkkäille on myös tarjolla entistä enemmän kotihoidon palveluja ja paljon palveluja tarvitsevat voivat asua kotona pidempään. Vuonna 2030 Pohjois-Savossa on yli 14 000 nykyistä enemmän 75 vuotta täyttäneitä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottaman aineiston mukaan tällä hetkellä alueen kunnissa on eroja palvelujen riittävyydessä. Maakunnassa pitää yhtenäistää asiakkaiden neuvontaa ja ohjausta eri palveluihin. Jatkossa tarvitaan uusia asumisratkaisuja, jotka tukevat kotona asumista. Iäkkäiden perhehoito on tällainen uusi palvelumuoto.

Alueen muutosagentti sovittaa yhteen iäkkäiden palvelujen kokonaisuutta

Iäkkäiden palveluja kehitetään hallituksen kärkihankkeessa, jonka tavoitteena on saada iäkkäille sekä omais- ja perhehoitajille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. Hankkeesta rahoitetaan myös maakuntien alueilla toimivien muutosagenttien toimintaa.

Pohjois-Savon alueella muutosagenttina toimii Päivi Tikkanen. Muutosagentin keskeisin tehtävä on muodostaa maakuntaan yhteen sovitettu iäkkäiden palvelujen kokonaisuus.

”Pohjois-Savossa väestö ikääntyy nopeasti ja sen vuoksi iäkkäiden itsenäinen kotona pärjääminen mahdollisimman pitkään on keskeistä. Tavoitteenamme on kehittää maakunnan alueelle yhdenmukaiset, helposti saavutettavat ja sujuvat sote-palvelut tukemaan iäkästä oikea-aikaisesti ja tarpeen mukaisesti. Kehitämme myös erilaisten omais- ja perhehoidon sekä asumisen ratkaisujen toteutumista”, muutosagentti kertoo.

Kärkihanke lyhyesti

STM:n hallinnoimassa kärkihankkeessa uudistetaan kotihoitoa ja vahvistetaan omaishoitoa ja perhehoitoa. Muutos tehdään ja juurrutetaan käyttöön laajoissa, useiden eri toimijoiden yhteisissä kokeiluissa. Kärkihankkeen toteuttamiseen on käytettävissä yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosille 2016–2018.

THL ja STM järjestävät loka-joulukuussa sarjan maakuntatilaisuuksia, jotka saattavat muutoksen keskeiset toimijat yhteen. Tilaisuuksia on yhteensä 19

Kärkihanketta voi seurata Twitterissä aihetunnisteella #ikiomat. Maakuntatilaisuuksien aikataulut ja materiaalit löytyvät verkko-osoitteella www.thl.fi/iomaakunnat.

Lisätietoja

johtaja Päivi Voutilainen, STM, p. 02951 63403, [email protected]

projektipäällikkö Anja Noro, STM, p. 029516 3006, [email protected]

tutkimuspäällikkö Sari Kehusmaa, THL, p. 029 524 7914, [email protected]

muutosagentti Päivi Tikkanen, Pohjois-Savon liitto, p. 044 714 2657,
[email protected]

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

I&O hankeuutinen kärkihankkeet