Työ- ja elinkeinoministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö tiedottavat
Oikeudenmukaiset työolot ja -ehdot EU:n työ- ja sosiaaliministereiden käsittelyssä

Sosiaali- ja terveysministeriöTyö- ja elinkeinoministeriö 18.4.2016 13.00
Tiedote 52/2016

Epävirallinen EU:n työ- ja sosiaaliministerikokous järjestetään Amsterdamissa 19.–20.4.2016. Suomea kokouksessa edustavat oikeus- ja työministeri Jari Lindström ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä.

Ministeri Lindström osallistuu 19. huhtikuuta keskusteluun lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin muutosehdotuksesta. Komission ehdotuksen mukaan tavanomainen työntekomaa on valtio, jossa lähetetty työntekijä työskentelee yli kaksi vuotta. Sen työlainsäädäntöä olisi noudatettava kokonaisuudessaan kahden vuoden työskentelyn jälkeen.

Lisäksi komissio ehdottaa, että rajat ylittävässä työssä ulkomaisten vuokratyövälitysfirmojen tulisi soveltaa työntekijöihinsä samoja työehtoja kuin kansallisten vuokrayritysten. Alihankintaketjuissa sallittaisiin yhdenvertaisten työehtojen edellyttäminen pääurakoitsijan työntekijöiden kanssa, jos tällainen säännös on käytössä myös kotimaisissa alihankinnoissa.

Suomi selvittää ehdotuksen yksityiskohtia ja niiden vaikutuksia. Suomi tukee tavoitetta työntekijöiden yhdenvertaisesta kohtelusta ja täsmentää direktiiviä vastaamaan muun muassa EU-tuomioistuimen tulkintoja. Lähetettyjä työntekijöitä koskevien säädösten tulee jatkossakin helpottaa palvelujen tarjontaa, taata työntekijöiden oikeudet ja edistää reilua kilpailua. Lähetettyjä työntekijöitä käyttämällä ei tule pyrkiä kiertämään toisen jäsenvaltion työlainsäädäntöä.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä osallistuu keskiviikkona 20. huhtikuuta istuntoon, jossa käsitellään Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria. Pilarin tavoitteena on parantaa työllisyyttä, työehtoja, sosiaaliturvaa ja sosiaalista suojelua, työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta sekä työmarkkinoilta syrjäytyneiden henkilöiden sijoittumista työelämään. Tuloerot Euroopassa ovat kasvaneet ja eriarvoisuus sekä maiden välillä että maiden sisällä on suurta. Sosiaaliset haasteet koskettavat kaikkia EU-maita ja sosiaalisen suojelun tavoitteet eivät toteudu. Suomi pitää siksi hyvänä, että komissio on nostanut sosiaaliset oikeudet näkyvästi esiin talouden ja työelämän muutoksessa.

Euroopan komissio julkaisi pilaria koskevan tiedonannon maaliskuussa 2016. Siihen on listattu EU:n keskeisiä työ- ja sosiaalipoliittisia periaatteita, jotka tukevat toimivia ja oikeudenmukaisia työmarkkinoita ja sosiaaliturvajärjestelmiä euroalueella.

Pilariluonnosta koskeva julkinen kuuleminen jatkuu vuoden loppuun. Sen pohjalta laaditaan lopullinen versio pilarista, joka on tarkoitus julkaista vuoden 2017 alussa.

Kokouksessa keskustellaan myös pimeän työn vastaisen foorumin työn prioriteeteista.

Lisätiedot:
hallitusneuvos Liisa Heinonen, TEM, puh. 029 5064 131
neuvotteleva virkamies Ville Korhonen, STM, puh. 029 5163 253