Miksi vanhempainpäivärahoja koskevia säännöksiä pitäisi uudistaa?

Sosiaali- ja terveysministeriö 26.11.2015 13.05
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä selvitti erilaisten perhemuotojen päivärahaetuuksia. Neuvotteleva virkamies Pekka Humalto kertoo videohaastattelussa, mitä erilaisia perhemuotoja on ja mitä toimia työryhmä esittää.

Linkki videohaastatteluun:

https://youtu.be/1e0TK9Ed7ms

Tekstiversio haastattelusta

Mitä työryhmä teki?

”Sosiaali- ja terveysministeriön asettama monimuotoiset perheet -työryhmä tarkasteli sairausvakuutuslain mukaisia vanhempainpäivärahasäännöksiä monimuotoisten perheiden näkökulmasta. Tällaisia monimuotoisia perheitä ovat yksinhuoltajaperheet, etävanhempiperhe, adoptioperheet, monikkoperheet ja sateenkaariperheet.

Nämä sairausvakuutusvakuutuslain mukaiset vanhempainpäivärahoja koskevat säännökset juontavat juurensa aikaan, jolloin vallitsevana perhemuotona oli perhe, jossa oli äiti, isä ja lapsi. Aikaa myöten perhemuodot ovat monimuotoistuneet ja lainsäädäntöä on pala palalta uudistettu siten, että se ottaa huomioon monimuotoiset perheet, mutta yhä edelleen lähtökohtana laissa on, että on isä, äiti ja lapsi ja he asuvat yhdessä ja isällä ja äidillä on omat sukupuoleen sidotut etuutensa.”

Millaiseen tulokseen työryhmä päätyi?

”Työryhmä on tarkastelussaan päätynyt siihen, että vanhempien yhdenvertaisuus ja mahdollisuus vanhemmuuteen eivät täysin toteudu voimassa olevien säännösten mukaisesti ja siitä syystä työryhmä on tehnyt useita esityksiä vanhempainpäivärahoja koskevien säännöksien uudistamiseksi.”

Mitä työryhmä esittää tehtäväksi?

”Työryhmä teki useita esityksiä, kuten sanoin, vanhempainpäivärahoja koskevien säännösten uudistamiseksi. Ja käydyissä keskusteluissa päätimme, ettemme nosta mitään yksittäistä kysymystä muiden yläpuolelle. Mutta rohkenen tässä nyt sanoa sen verran, että erityisenä epäkohtana pidettiin sitä, että lasta yksin hoitavalla lähivanhemmalla, isällä, ei ole oikeutta vanhempainpäivärahoihin ollenkaan, jos hän ei ole aikaisemmin ollut avioliitossa tai avoliitossa lapsen äidin kanssa. Tämä on merkittävä epäkohta, joka tulisi korjata.”

Mitä tästä eteenpäin?

”Työryhmä on tehnyt konkreettisia esityksiä vanhempainpäivärahoja koskevien säännösten uudistamiseksi. Siellä on havaittu tiettyjä epäkohtia. Työryhmä luonnollisesti toivoo, että epäkohdat korjattaisiin. Työryhmän mietintö ei ole aivan yksimielinen, mutta enemmistön mielestä uudistukset tulee toteuttaa. Asiat ratkaistaan kolmikannassa siten, että siellä on työelämän osapuolet mukana, ja työryhmän muistio on pohja näiden asioiden edistämiseen myöhemmässä päätöksenteossa.”


Haastattelu ja video: Kimmo Vainikainen