Mikä liikennevakuutuslaissa muuttuu?

Sosiaali- ja terveysministeriö 19.11.2015 14.55
Uutinen

Liikennevakuutuslaki uudistuu. Uuden lain entistä selkeämmät säännökset parantavat vakuutuksenottajien sekä vahinkoa kärsineiden asemaa ja oikeuksia. Vakuutusmarkkinayksikön johtaja Hannu Ijäs sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo aiheesta lisää videohaastattelusta.

Linkki videohaastatteluun:

Tekstiversio haastattelusta

Mikä liikennevakuutuslaissa muuttuu?

"Kyse on ennen kaikkea lainsäädännön selkeyttämisestä ja modernisoinnista. Liikennevakuutuslaki on vuodelta 1960 ja se vaatii vähän modernisointia nykyaikaa vastaavaksi. Vakuuttamisvelvollisuutta ja vakuutettavia ajoneuvoja koskevat säännökset pysyvät nykyisellään.

Myöskään korvattavuuteen ei tule juurikaan muutoksia. Ainoa muutos on se, että moottoriajoneuvokilpailujen korostuneen vahinkoriskin vuoksi moottoriajoneuvokilpailuun osallistuvan itse itselleen aiheuttamia vahinkoja eli ns. kuljettajanpaikansuojaa ei enää tämän ajoneuvon kuljettajan osalta ole. Nämä vahingot tulevat sitten korvattavaksi vapaaehtoisten henkilövakuutusten perusteella."

Laki liittyy norminpurkutalkoisiin. Miten se näkyy käytännössä?

"Me olemme hyvin tarkkaan katsoneet kaikki säännökset läpi – sitä, ovatko ne tarpeellisia. Jonkin verran säännösten määrä vähenee: poistetaan muiden lakien kanssa päällekkäistä tai sitten muutoin tarpeetonta lainsäädäntöä."

Muuttuuko joku korvausmenettelyissä?

"Korvausmenettelyihin koskevaa sääntelyä täsmennetään monilta osin. Sieltä voidaan ottaa esimerkkinä se, että nyt nimenomaan lakiin lisätään säännös, joka velvoittaa vakuutusyhtiöitä nykyistä paremmin perustelemaan henkilövahinkoa koskevan päätöksen. Myös säännös siitä, jos asetetaan tiettyjä määräaikoja vahinkojen käsittelyyn, lyhennetään, eli pyritään nopeuttamaan sitä kautta vakuutusyhtiöiden korvauskäsittelyä."

Miten tavalliselle liikennekäyttäjälle näkyy, että laki perustuu monilta osin EU:n liikennevakuutusdirektiiviin?

"Liikennevakuutusdirektiivin tarkoituksena on ollut varmistaa se, että vakuutuksen ottaja voi huoletta kotimaassaan ottaman vakuutuksen perusteella matkustaa EU-alueella – eli vakuutus on voimassa koko EU:n alueella. Se näkyy vahinkoja kärsineen näkökulmasta: olipa sitten ajoneuvo joka on vahinkoa aiheuttanut vakuutettu missä tahansa EU-maassa, tai olipa tämä vahinkoa kärsineen asuinpaikka missä hyvänsä, tai se vakuutusyhtiö joka sen vakuutuksen on myöntänyt, niin vakuutusturva on olemassa."

Muuttuuko liikennevakuutusmaksujen bonusjärjestelmä?

"Kyllä, bonusjärjestelmä on jossain määrin muuttumassa. Nykyään sitä on säännelty aika tarkkaan, mutta jatkossa bonusjärjestelmää koskee vain yksi yleinen periaate siitä, että vahinkohistoria tulee tavalla tai toisella huomioida niin, että ajamat vahingot nostavat ja sitten taas vahingottomuus laskee vakuutusmaksuja. Mutta tällainen tarkempi sääntely, joka on yhdenmukaistanut vakuutusyhtiöiden käytäntöjä, se poistuu. Nyt toivotaan, että tällä joustavammalla sääntelyllä – jossa siis ratkaisun tekee viime kädessä tässä kukin vakuutusyhtiö itsenäisesti – voidaan edistää vakuutusyhtiöiden välistä kilpailua, ja pitkällä aikataululla sillä on vaikutus myös vakuutusten hintoihin."


Haastattelu: Kimmo Vainikainen
Video: Katariina Vesikko, Kimmo Vainikainen