Mielenterveys- ja päihdepalvelut kuntoon sote-uudistuksessa

Sosiaali- ja terveysministeriö 25.1.2018 9.48
Uutinen

Mielenterveys- ja päihdepalvelut eivät voi olla sosiaali- ja terveyspalveluissa sivuosassa, koska ne koskevat suoraan tai lähipiirin kautta suurta osaa väestöstä. Mielenterveys- ja päihdeongelmien hoito on tärkeä osa tulevien sote-keskusten ja liikelaitosten palveluja, kirjoittaa sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila blogissaan.

Perustason palveluissa kohdataan suuri osa hoidon tai ehkäisevän työn tarpeessa olevista ihmisistä. Maakunta voisi jalkauttaa tuottamiaan erikoissairaanhoidon palveluja sote-keskusten yhteyteen. Tai maakunta voisi päättää, että sote-keskusten omaan palveluvalikoimaan kuuluisi psykiatrian palveluja. Tärkeintä on järjestää hoito niin, että asiakas saa oikea-aikaisesti tarvitsemansa palvelut.

Maakunta voisi päättää käyttää asiakasseteleitä muissakin haluamissaan palveluissa, kuten mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Asiakasseteleitä voitaisiin käyttää esimerkiksi psykoterapiaan. Näin voitaisiin turvata hoidon saatavuus ajoissa, mikä vähentäisi ongelmien vaikeutumista, kirjoittaa Varhila.
 
Maakunnalla onkin sote-uudistuksen yhteydessä hieno mahdollisuus rakentaa ja resursoida saumattomat palvelukokonaisuudet niille ryhmille, jotka se on palvelustrategiassaan laittanut etusijalle.  
 
 Lue lisää blogista