FI SV

Kuntainfo: Toimeentulotuen hakijan velvollisuudesta ilmoittautua työnhakijaksi ei voi poiketa kuin laissa olevien kriteerien mukaan

Sosiaali- ja terveysministeriö 30.5.2018 14.20
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa kuntia toimeentulotukilain 2 a §:n tulkinnasta. Säännös koskee toimeentulotuen hakijan velvollisuutta ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Säännös jättää jonkin verran tulkinnanvaraa sen suhteen, mikä on hyväksyttävä syy olla ilmoittautumatta työttömäksi työnhakijaksi.

Toimeentulotukilain yleisperiaatteen mukaan henkilön toimeentulotuen perusosan suuruutta voidaan alentaa, jos hän ei ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi. Tätä velvollisuutta ei ole henkilöl-lä, joka on hyväksyttävän syyn vuoksi esteellinen vastaanottamaan työtä. Tämä toimeentulotuki-lain 2 a §:n 1 momentin 5 kohta jättää hieman tulkinnanvaraa sille, mikä tällainen hyväksyttävä syy voi olla.

Hyväksyttävää syytä olla ilmoittautumatta työttömäksi työnhakijaksi on selostettu aikanaan lain esitöissä. Syy olla ilmoittautumatta työttömäksi työnhakijaksi voi olla esimerkiksi se, että henkilö toimii perhehoitajana tai hoitaa vanhusta, vammaista tai sairasta henkilöä vähintään neljä tuntia päivässä. Samoin on tilanne, jos henkilö hoitaa alle kouluikäistä lastaan kotona tai on oikeutettu kotihoidon tukeen, suorittaa asevelvollisuutta tai siviilipalvelusta.

Sosiaali- ja terveysministeriö tähdentää, että toimeentulotuki on viimesijainen etuus eikä sen tarkoituksena ole toimia jatkuvaluonteisena ensisijaisten etuuksien korvaajana. Lisäksi laki lähtee siitä, että jokaisella on kykynsä mukaan velvollisuus pitää huolta itsestään tai elatuksestaan. Etuus- ja palvelujärjestelmien pitäisi kaikin tavoin pyrkiä estämään henkilöiden ajautuminen pitkäaikaisesti toimeentulotuen varaan. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveysministeriö muistuttaa, että toimeentulotukilain 2 a §:n 5 -kohdan tarkoittamaa muihin kohtiin verrattavaa syytä olla esteellinen ottamaan vastaan työtä pitää tulkita suppeasti. Tapauskohtainen harkinta on kuitenkin mahdollista, kuten toimeentulotuen yksilölliseen harkinnanvaraiseen luonteeseen kuuluu. Kaikissa tilanteissa on selvitettävä ensin henkilön mahdollisuus saada ensisijainen etuus.

Päihdeongelmainen pitäisi ohjata hoitoon ja päihdekuntoutukseen

Sosiaali- ja terveysministeriön tavoite on, että asiakasta kannustetaan työvoimahallinnon työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin ja työllistymään avoimilla työmarkkinoilla. 

Jos henkilö on esimerkiksi päihdeongelmainen, pitäisi selvittää voisiko hän olla lääkärin toteaman sairauden vuoksi estynyt vastaanottamaan töitä, jolloin hänet voisi ohjata hoitoon ja päihdekuntoutukseen. Samoin pitäisi selvittää henkilön oikeus sairauspäivärahaan ja siten mahdollisuus päästä Kelan ammatilliseen kuntoutukseen tai erilaisiin lääkinnällisen kuntoutuksen palveluihin.

Viranomaisten välisessä yhteistyössä on tärkeää löytää yhdessä henkilön kanssa keinoja ja tukimuotoja, joilla tämän työ- ja toimintakykyä voidaan parantaa. Tämä edellyttää, että henkilö on tähän itse halukas.

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt Kuntainfon valmistelussa yhteistyötä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Lue Kuntainfo kokonaisuudessaan: Kuntainfo 9/2018: Työnhaun voimassaolo ja toimeentulotuki

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Susanna Rahkonen, p. 0295 63215, etunimi.sukunimi@stm.fi