Kudoslaitosten otettava käyttöön yhtenäinen eurooppalainen koodi

Sosiaali- ja terveysministeriö 6.10.2016 13.29
Tiedote 161

Hallitus esittää, että kudoslaitoksille säädetään velvoite ottaa käyttöön yhtenäinen eurooppalainen koodi kullekin luovutteelle ja siihen liittyvälle tuotteelle.

Koodia ei tarvittaisi silloin, kun on kyse puolisoiden välisestä sukusolujen luovutuksesta tai kudosten ja solujen hankinta, säilytys ja käyttö tapahtuvat samassa keskuksessa. Kudoslaitoksen tulisi kuitenkin aina varmistua kudosten ja solujen jäljitettävyyden toteutumisesta yksilöllisen tunnisteen avulla.

Euroopan komissio ylläpitää jatkossa luetteloa luvan saaneista kudoslaitoksista sekä sellaisista kudos- ja solutuotteista, jotka on laskettu liikkeeseen unionissa. Fimealle säädettäisiin ilmoitusvelvoitteita komission kudoksia ja soluja sekä kudoslaitoksia koskevista luetteloista ja eurooppalaisesta koodista.

Lisäksi Fimea myöntäisi jatkossa EU:n ja ETA:n ulkopuolelta kudoksia ja soluja Suomeen tuovalle kudoslaitokselle erillisen tuontitodistuksen.

Vuoden 2015 lopussa Suomessa toimi 53 kudoslaitosta. Näistä 23 oli hedelmöityshoitoklinikkoja, 14 luupankkia ja 11 kantasolusiirtotoimintaan liittyvää kudoslaitosta.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 6. lokakuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 29.4.2017. Lakimuutoksella pantaisiin täytäntöön kaksi direktiiviä, jotka koskevat koodausta sekä maahantuotujen kudosten ja solujen laatu- ja turvallisuusvaatimuksia.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen, p. 0295 163 239