FI SV

Hallituksen kärkihankkeessa kehitetty uusi sähköinen sote-palvelu Omaolo siirtyy SoteDigi-yhtiöön

Sosiaali- ja terveysministeriö 7.9.2018 12.13
Tiedote
Hallituksen kärkihankkeessa kehitetty uusi sähköinen sote-palvelu Omaolo siirtyy SoteDigi-yhtiöön

Omaolo-palvelu on uusi sähköinen sosiaali- ja terveydenhuollon asiointikanava, jonka kautta asukas voi mm. arvioida omaa hoidon tai palvelun tarvettaan ajasta ja paikasta riippumatta.

Palvelu parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon laatua sekä helpottaa asiakkaiden tiedonsaantia ja ammattilaisten työtä. Palvelu on suunnattu asukkaille, jotka haluavat ja kykenevät sähköiseen asiointiin.

Palvelua on kehitetty ”Omat digiajan hyvinvointipalvelut” (ODA)-hankkeessa Espoon johdolla, 14 kunnan ja sairaanhoitopiirin yhteistyönä. Nyt Omaolon ensimmäiset osiot, palveluarviot ja oirearviot, ovat asiakkaiden testattavina Oulussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Helsingissä, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Laajempaan käyttöön palvelu saadaan vuodenvaihteessa.

”Sähköisen palvelun rinnalla olemme kehittäneet palveluprosesseja ja miettineet asiakkaiden palvelupolkuja. Laaja yhteistyö 14 eri kuntatoimijan kesken on ollut antoisaa ja myös välttämätöntä, kun kehitetään kansallista palvelua”, toteaa Espoon perusturvajohtaja Juha Metso, ODA-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja.

Omaolo-palvelun siirtyminen valtion sote-kehitysyhtiö SoteDigille takaa palvelun jatkokehittämisen ja sen levityksen valtakunnallisesti. ”Omaolo-palvelu on oleellinen osa, kun rakennamme kansallisia asukkaan digitaalisia sote-palveluita”, kertoo SoteDigi Oy:n toimitusjohtaja Harri Hyvönen.

Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulmasta siirto varmistaa sen, että hankerahoituksella kehitetty palvelu saadaan jatkuvaan käyttöön ja jatkokehityksen piiriin. Jo hankkeen alkumetreistä lähtien on pidetty tärkeänä palvelun jatkon takaamista ja etsitty pysyvää toimijaa palvelun tuottamiseksi. SoteDigi-yhtiön kanssa aloitettiin siirtoon liittyvät valmistelut heti sen perustamisen jälkeen. ” SoteDigi on reitti, jonka kautta valtakunnallisten järjestelmien ja palveluiden kehitys jatkossa rahoitetaan”, summaa sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Teemupekka Virtanen.

Lisätietoja

www.omaolo.fi

ODA-projektin ohjausryhmä pj.

perusturvajohtaja Juha Metso, Espoon kaupunki 
etunimi.sukunimi@espoo.fi, p. 050 532 7321

SoteDigi Oy

toimitusjohtaja Harri Hyvönen
etunimi.sukunimi@sotedigi.fi, p. 050 486 7569

STM

erityisasiantuntija Teemupekka Virtanen, ODA-projektin rahoittajan edustaja
etunimi.sukunimi@stm.fi, p. 029 516 3370

Omat digiajan hyvinvointipalvelut (ODA) on hallitusohjelman kärkihanke, jota ovat toteuttaneet 01/2016-08/2018 Espoo (isäntäkunta), Helsinki, Porvoo, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Turku, Hämeenlinna, Tampere, Joensuu, Kuopio, Oulu, Sodankylä, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri sekä Varsinais-Suomen sekä Keski-Suomen sairaanhoitopiirit. ODA on osa Palvelut asiakaslähtöiseksi -hanketta.

SoteDigi Oy on lokakuussa 2017 perustettu julkinen kehitysyhtiö, jonka tehtävänä on kehittää ja tuottaa valtakunnallisia digitaalisia ratkaisuja ja palveluja sote-kentälle. SoteDigin ja sen yhteistyökumppanien kehittämiä ratkaisuja voivat hyödyntää sote-palveluja käyttävät henkilöt sekä julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja järjestävät ja tuottavat organisaatiot.