Haettavana 1,2 miljoonaa euroa valtionavustuksia ruoka-apuun

Sosiaali- ja terveysministeriö 27.2.2019 16.03
Tiedote 34/2019

Sosiaali- ja terveysministeriö asettaa haettavaksi 1,2 miljoonaa euroa valtionavustuksia erityisen tuen tarpeessa olevien ruoka-apuun. Avustuksia voivat hakea yleishyödylliset yhteisöt, järjestöt tai säätiöt 15.3.2019 mennessä.

Avustukset on tarkoitus myöntää yhdelle tai useammalle kolmannen sektorin toimijalle. Avustuksen myöntämisessä painotetaan ruoka-apua antavien yhdistysten toiminnan tukemista ja sen kehittämistä valtakunnallisesti yhteneväisin periaattein. Samalla halutaan varmistaa maantieteellinen kattavuus sekä toiminnan vaikuttavuus ja pitkäjänteisyys. 

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaan aiemmin myönnetyillä ruoka-avustuksilla on saatu myönteisiä tuloksia ja parannettu muun muassa toiminnan laatua ja kattavuutta. Ruoka-apupisteitä arvellaan olevan jo noin 1000, ja ruoka-avun tarve on edelleen suuri. Toiminnan valtakunnallista kehittämistä on kuitenkin lisättävä ja parannettava sen vaikuttavuutta.  

Lisätietoja

erityisasiantuntija Virva Juurikkala, p. 02951 63204 (sisällölliset kysymykset)
erityisasiantuntija Kati Hokkanen, p. 02951 63727 (valtionapuprosessiin liittyvät kysymykset)