FI SV

Tutoropettajamalli laajenee lukioihin – haettavana 7,5 miljoonaa avustusta peruskoulujen ja lukioiden tutoropettajatoimintaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö 5.11.2018 11.35
Tiedote
Tutoropettajamalli laajenee lukioihin – haettavana 7,5 miljoonaa avustusta peruskoulujen ja lukioiden tutoropettajatoimintaan

Tutoropettajatoiminta halutaan vakiinnuttaa osaksi kaikkien suomalaisten peruskoulujen toimintaa. Samalla malli laajenee lukioihin. Opetushallitus on avannut valtionavustushaut perusopetuksen järjestäjille tutoropettajien toimintaan ja kouluttamiseen sekä lukiokoulutuksen järjestäjille tutoropettajatoiminnan käynnistämiseen.Tutoropettajatoiminnalla vahvistetaan pedagogiikan uudistumista, opetuksen digitalisaatiota ja henkilöstön osaamista.

– Tutoropettajamalli on jo lyönyt vahvasti läpi Suomen peruskouluissa koko maassa. Avustuksia on hakenut ja saanut 90 prosenttia kunnista. Olen iloinen, että tutortoiminta on levinnyt näin vauhdikkaasti. Seuraavaksi tavoitteenamme on vakiinnuttaa toiminta ja saada se laajenemaan jokaiseen Suomen kouluun, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Uusi peruskoulu -ohjelmassa tuetaan vuosina 2016–2018 tutoropettajatoiminnan levittämistä yhteensä 23 miljoonalla eurolla. Nyt jaettavilla 6,5 miljoonan euron avustuksilla tuetaan erityisesti sellaista kehittämistä, joka tukee tutoropettajatoiminnan vakiinnuttamista osaksi koulujen toimintaa.

– On mietittävä, miten tulevassa tutoropettajatoiminnassa voidaan mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää jo kehitettyjä malleja ja toimintatapoja sekä materiaaleja ja verkostoja, joiden avulla tutorointi juurtuu kaikkiin kouluihin, Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen sanoo.

Tutoropettajatoimintaa laajennetaan myös lukiokoulutukseen

Ensimmäistä kertaa avustetaan myös tutoropettajatoiminnan tuomista lukioihin. Tavoitteena on tutoropettajien koulutus- ja toimintamallien pilotointiin alueellisena yhteistyönä. Haettavana on yhteensä miljoona euroa. 

– Olen erittäin iloinen, että osana lukiouudistusta voimme ottaa mallin käyttöön myös lukioissa. Uskon, että se osaltaan tuo kaivattua tukea kehittämistyöhön, opetusministeri Grahn-Laasonen sanoo.

Lukiokoulutuksen tutoropettajatoiminnan tavoitteena on edistää lukiokoulutuksen uudistamista, uuden lukiolain tavoitteiden toteuttamista sekä lukion uusien opetussuunnitelmien 2021 valmistelua ja jalkauttamista.

Toiminnalla tuetaan lukioiden opettajayhteisöjä toimintakulttuurin muutoksessa, pedagogiikan uudistamisessa ja digitaalisuuden tarkoituksenmukaisessa hyödyntämisessä opetuksessa. Kansallisena tavoitteena on tutoropettajatoiminnan laajeneminen lukuvuoden 2019-2020 aikana noin puoleen Suomen lukioista.

Valtion erityisavustus perusopetuksen tutoropettajien toiminta ja osaamisen kehittäminen. Hakuaika: 1.11.– 29.11.2018 

Valtion erityisavustus lukiokoulutuksen tutoropettajatoiminnan käynnistämiseen alueellisena yhteistyönä. Hakuaika: 1.11.– 29.11.2018 

Lisätietoja:

Perusopetuksen haku
- opetusneuvos Ulla Laine, OPH, puh. 029 533 1597
- erityisasiantuntija Matti Ranta, OPH, puh. 029 533 1537
- opetusneuvos Kristian Smedlund, OPH, puh. 0295 3 31286 (ruotsinkielinen koulutus)

Lukiokoulutuksen haku
- opetusneuvos Kimmo Koskinen, OPH, puh. 029 533 1107

Ammatillinen koulutus Koulutus Kärkihankkeet LAPE Sanni Grahn-Laasonen Yleissivistävä koulutus