Valtioneuvoston asetus STM/2020/100

« Valtioneuvoston yleisistunto 29.5.2020 16.15

Sosiaali- ja terveysministeriö

Valtioneuvoston asetus ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi

Ministeri

Krista Kiuru

Esittelijä

Hallitusneuvos Ismo Tuominen, p. 029 5163341

Asia

Asetuksella säädetään ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Ravitsemisliikkeen on ilmoitettava asiakkaikseen saapuville, ettei henkilö, jolla on koronavirustartuntaan sopivia oireita, saa tulla ravitsemisliikkeeseen. Liikkeen on myös huolehdittava asiakkaiden käsien puhdistusmahdollisuudesta sekä tilojen ja pintojen puhtaanapidosta. Asiakkaille tulee antaa toimintaohjeet tartuntataudin leviämistä estävistä toimintatavoista. Ravitsemisliikkeiden asiakkaiden sijoittamista ravitsemisliikkeeseen rajoitetaan ja niiden tulee huolehtia asiakkaiden välisen riittävän etäisyyden ylläpitämisestä. Asetuksessa säädettäisiin ravitsemisliikkeen tartuntatautilain 58 a §:n 5 momentissa säädetyn suunnitelman sisällöstä ja esittämisestä. Asetuksessa säädetään, että tartuntatautilain 58 a §:ssä ja sen nojalla säädetyt velvollisuudet ja rajoitukset ovat voimassa kaikissa maakunnissa. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.6.2020 ja olemaan voimassa 31.7.2020 saakka.

Esitys

Valtioneuvosto antaa asetuksen ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi

Vaikutukset

Asetuksella ei ole itsenäisiä taloudellisia ja muita vaikutuksia niistä vaikutuksista, jotka aiheutuvat tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain johdosta (HE 72/2020 vp).

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen