Ratkaisuja lasten ja nuorten ylipainon ja lihavuuden ehkäisyyn
Suomessa jo lähes joka neljäs poika ja joka viides tyttö elää ylipainon tai lihavuuden kanssa. Suuntaa voidaan muuttaa esimerkiksi rajoittamalla epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia, tukemalla lasten liikkumista ja vahvistamalla ennaltaehkäisyä sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Ylipainoon ja lihavuuteen voi liittyä fyysisen terveyden ja toimintakyvyn haasteita jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Painoon liittyvä stigma ja syrjintä saattavat puolestaan heikentää psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä näkyä arjen jaksamisessa ja sosiaalisissa suhteissa. Vaikutukset voivat ulottua myöhemmin myös koulutuspolkuihin ja työelämään.
Kyse on myös laajemmasta hyvinvointi- ja terveyskysymyksestä. Ylipaino on yleistynyt nopeasti, ja lihavuuteen liittyvät kustannukset ovat kasvaneet miljardiluokkaan. Ilman suunnanmuutosta kustannuspaineen ennustetaan kasvavan entisestään.
Ylipainon yleistymisen taustalla ovat erityisesti rakenteelliset ja ympäristöön liittyvät tekijät, kuten ruokaympäristö, markkinointi, liikkumisen mahdollisuudet ja taloudelliset olosuhteet. Runsasenergisiä elintarvikkeita on helposti saatavilla edulliseen hintaan, ja samalla arki on muuttunut aiempaa passiivisemmaksi muun muassa arkiliikkumisen vähenemisen ja digitalisaation myötä. Siksi vastuu ei voi jäädä yksin lapsille, nuorille tai heidän perheilleen.
Yksilön tukemisen rinnalla tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja, jotka tekevät terveellisistä valinnoista helppoja ja saavutettavia sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittaminen ja terveysperusteinen verotus voivat ohjata markkinoita ja kulutusta kohti terveyttä edistäviä valintoja. Myös varhaiskasvatuksen ja koulujen toimintakulttuuri, liikkumista tukevat ympäristöt ja yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet ovat tärkeitä.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarvitaan vahvempaa ennaltaehkäisyä sekä toimintamalleja, joiden vaikutuksia arvioidaan. Lisäksi tarvitaan yhteisiä tavoitteita, toimivia yhteistyön ja tietojohtamisen rakenteita sekä ajantasaista tietoa päätöksenteon tueksi.
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan yhteinen tietopohjaisen päätöksenteon koordinaatioryhmä käynnisti syksyllä 2025 asiantuntijatyön lasten ja nuorten ylipainon ehkäisyn tarkastelemiseksi. Työhön osallistui asiantuntijoita eri ministeriöistä, tutkimuslaitoksista ja järjestöistä. Työssä koottiin tietoa ilmiön taustasta sekä tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuehdotuksia jatkotyön tueksi.
Lasten ja nuorten ylipainon ehkäisy on koko yhteiskunnan tehtävä. Se edellyttää pitkäjänteisiä toimia eri sektoreilla sekä päätöksiä, jotka tukevat terveellisiä elinympäristöjä ja hyvinvointia edistäviä valintoja arjessa.
Tutustu tietokoosteeseen ja tunnistettuihin ratkaisuehdotuksiin: Lasten ja nuorten ylipainon ehkäisy yhteiskunnallisena haasteena
erityisasiantuntija Tanja Tilles-Tirkkonen
ylilääkäri Lisbeth Forsman-Grönholm
Tanja Tilles-Tirkkonen työskentelee sosiaali- ja terveysministeriössä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä ravitsemukseen liittyvien asioiden parissa.
Lisbeth Forsman-Grönholm työskentelee sosiaali- ja terveysministeriössä työikäisten työkyvyn, terveyden ja työterveyshuollon parissa, joten lasten ja nuorten ylipainon yleistyminen on myös tulevien työikäisten terveys- ja työkykykysymys.