Naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien tarvitsemat palvelut -seminaari
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin
Hanasaari 9.10.2007 klo 11.00
Hyvät kuulijat,
Olen vaikuttunut nähdessäni täällä näin monen eri maan edustajia ja asiantuntijoita pohtimassa palvelujen järjestämistä väkivallan uhreille. Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava yhteiskunnallinen ongelma kaikissa Euroopan neuvoston jäsenmaissa, myös niissä maissa joissa naisten ja miesten välisen tasa-arvon arvioidaan yleisesti toteutuneen aika hyvin. Siksi on merkittävää, että Euroopan neuvosto on käynnistänyt kampanjan naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Olen tyytyväinen siitä, että Suomi on saanut mahdollisuuden järjestää yhteistyössä Euroopan neuvoston kanssa tämän alueellisen seminaarin. Uskon, että meillä on paljon opittavaa toisiltamme.
Nimikkeeni on kulttuuri- ja urheiluministeri, mutta vastuulleni kuuluvat myös tasa-arvoasiat. Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi keskeinen tasa-arvo-ongelma. Se heikentää tasa-arvon toteutumista monilla elämänalueilla. Sekä kansainväliset että kansalliset tutkimukset osoittavat, että lähisuhde- ja perheväkivalta kohdistuu useimmiten naisiin. Esimerkiksi Suomessa yleisen uhritutkimuksen mukaan parisuhdeväkivallan uhreista 90 prosenttia on naisia. Yleiset uhritutkimukset eivät ole kovin herkkiä parisuhdeväkivallan mittaamisessa. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa selvittäneen erillistutkimuksen mukaan enemmän kuin neljä kymmenestä naisesta on kokenut väkivaltaa tai sillä uhkailua vähintään kerran elämänsä aikana. Joka kymmenes on kokenut sitä viimeisen vuoden aikana. Naisiin kohdistuva väkivalta osoitus naisten ja miesten historiallisesti eriarvoisista valtasuhteista. Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy on kuulunut muun muassa Suomen tasa-arvo-ohjelmiin ja se tulee sisältymään myös parhaillaan valmistelussa olevaan tasa-arvo-ohjelmaan.
Naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuminen on vaatinut paljon työtä ja pitkäjänteistä toimintaa. Parikymmentä vuotta sitten naisiin kohdistuva väkivalta miellettiin yksityisasiaksi, joka oli hyvin henkilökohtainen ja johon liittyi paljon häpeää. Sitä ei nähty ihmisoikeuskysymyksenä eikä yhteiskunnallisena ongelmana ja se jäi usein piiloon. Nainen edelleen vaikenee suojellakseen väkivaltaista puolisoaan ja perheen mainetta. Väkivallan kierteessä olevan on usein vaikea nähdä ongelma selkeästi ja jaksaa hakea apua. Ympäristökään ei välttämättä osaa tukea ongelman tuomista esiin. Lähisuhteessa koettuun väkivaltaan liittyy usein seksuaalinen väkivalta, ja se on vieläkin vaietumpaa kuin muu fyysinen väkivalta.
Suomessa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ympäröivän hiljaisuuden murtamisen aloittivat nimenomaan tasa-arvoasioiden parissa työskennelleet ja naisjärjestöjen aktivistit. Nyt olemme siinä vaiheessa, että naisiin kohdistuva väkivalta on jo aikaisempaa enemmän näkyvissä ja se on tunnustettu ongelmaksi, johon yhteiskunnan on aktiivisesti puututtava. Asennetasolla meillä on toki vielä tehtävää. Väkivallan seurannaisvaikutuksia ja väkivallasta aiheutuvia pitkäaikaisiakin haittoja vielä tunne tarpeeksi hyvin. Taloudellisia kustannuksia on kuitenkin arvioitu. Arviot, vaikkaovatkin summittaisia, osoittavat että naisiin kohdistuvan väkivallan haittojen hoidosta aiheutuu mittavia taloudellisia kustannuksia. Nämä siis inhimillinen kärsimyksen lisäksi. Väkivallan aiheuttamia haittavaikutuksia lisää se, että ongelma näyttää siirtyvän sukupolvelta toiselle. Tutkimuksen mukaan noin kolmannes väkivaltaa aikuisiässä käyttävistä miehistä oli elänyt väkivaltaisessa perheessä lapsuudessaan.
Viime syksynä ilmestyneen seurantatutkimuksen perusteella naisiin kohdistuneen väkivallan yleisyys ei ole juuri muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa. Se on tietenkin hyvin valitettavaa. Toisaalta samaan aikaan poliisille tulleet kotihälytystehtävät ovat vuosittain lisääntyneet. Tästä voisi päätellä että perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ilmoitetaan aikaisempaa herkemmin. Ilmoittamiskynnyksen alenemista voidaan pitää hyvänä merkkinä.
Naisiin kohdistuvan väkivallan, sen seurauksien ja avun saannin mahdollisuuksien käsittely julkisessa keskustelussa madaltaa väkivallan sietokynnystä. Tärkeää on vaikuttaa myös lisäämällä muun muassa sosiaali- ja terveystoimen työntekijöiden sekä poliisin erityisasiantuntemusta. Väkivallan ehkäisyä käsittelevässä oppaassa on osuva esimerkki väkivaltaan puuttumisesta. Opas kuvaa että ”pari- ja lähisuhdeväkivaltaan tulee suhtautua kuin sydänkohtaukseen. Kun potilas saa infarktin, jokainen sairaalan työntekijä tietää heti mistä on kysymys ja mitä apuun tarvitaan”. Tähän valmiuteen pääsemisessä meillä on vielä tehtävää.
Viime vuosina on painotettu erityisesti yhteistyön kehittämistä: ministeriöiden ja eri ammattiryhmien yhteistyötä sekä väkivallan ehkäisyn koordinointia. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisessä ministeriöiden ja ammattiryhmien rajat ylittävä yhteistyö on erittäin tärkeää. Tässä onkin menty eteenpäin, ja työ jatkuu.
Yhteistyötä tehdään parhaillaan myös Euroopan neuvoston aloitteesta käynnistetyssä kampanjassa. Sitä varten nimitetyssä ryhmässä on mukana edustajat varsin laajalta taholta: yhdeksän kansalaisjärjestön, Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan, sosiaali- ja terveys- sekä oikeusministeriön ja lisäksi eduskunnan sekä Suomen Kuntaliiton edustajat.
Suomi tulee Euroopan neuvoston kampanjaan liittyen toteuttamaan ensi vuonna asennekampanjan. Tällä kampanjalla pyritään vaikuttamaan erityisesti miehiin ja lisäksi päättäjiin eri tasoilla: kunnissa, lääneissä, eduskunnassa ja ministeriöissä. Miesten rooli ja merkitys naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisessä tulisi olla nykyistä suurempi. Polttava kysymys onkin se, millä keinoin miehet saadaan motivoitua mukaan väkivallan ehkäisyyn ja vähentämiseen. Olisikin suotavaa, että perheväkivallasta puhuttaessa otettaisiin esille myös miesten vastuu kasvattajina - millaisia miesten malleja he välittävät lapsilleen ja kuinka he ilmaisevat suhtautumisensa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Sitä, miten maskuliinisuus ja väkivallan käytön salliminen kietoutuvat kulttuurisesti yhteen, on syytä tutkia lisää. Väkivallan vastaisuus ja nollatoleranssi väkivallan suhteen olisikin ulotettava kaikkiin ihmissuhteisiin, miesten ja naisten välisiin ja myös miesten keskinäisiin.
Väkivallan ehkäisyssä tarvitaan meidän kaikkien toimintaa ja selkeää kannanottoa väkivaltaa vastaan. Toivotan menestystä teille kaikille jotka työskentelette tämän tärkeän aiheen parissa!