Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Risikko: Käsittelyajat sosiaalietuuksiin

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 17.7.2008 8.00
Tiedote -

”Asiakkaan oikeusturvan parantamiseksi ja alueellisten erojen vähentämiseksi on toimeentulon kannalta keskeisten sosiaalietuuksien käsittelyajoille säädettävä lakisääteinen enimmäisaika”, sanoi peruspalveluministeri Paula Risikko toimeentulokeskustelussa Suomi Areenassa Porissa torstaina 17. heinäkuuta.

”Työttömyysturvan, asumistuen tai opintotuen käsittelyajat vaihtelevat suuresti riippuen asuinpaikasta tai työttömyyskassasta. Kansalaisten yhdenvertaisuus on niin tärkeä arvo, että sen toteutuminen sosiaalietuuksien käsittelyajoissa on turvattava”, Risikko sanoi.

Pitkät käsittelyajat aiheuttavat myös työllisyyttä ehkäiseviä byrokratialoukkuja.

”Jos työttömälle tarjotaan esimerkiksi kahden kuukauden määräaikaista työsuhdetta, voi työn päätyttyä kestää kohtuuttoman pitkään ennen kuin hän pääse uudestaan sosiaaliturvan piiriin. Tämä ehkäisee joissain tapauksissa työn vastaanottamista”, Risikko sanoi.

”Käsittelyaikojen asettamista joillekin Kelan maksamille etuuksille sekä ansiosidonnaisen työttömyysturvan maksatuksesta vastaaville työttömyyskassoille valmistellaan sosiaaliturvan uudistamista valmistelevassa SATA-komiteassa. Komiteassa arvioidaan juuri, mihin Kelan maksamiin etuuksiin määräajat voidaan asettaa.”

”Onnistunut esimerkki lakisääteisistä käsittelyajoista on toimeentulotuki, jolle tämän vuoden alussa säädettiin palvelutakuu eli käsittelyn enimmäisaika. Kiireellinen toimeentulotukiasia on käsiteltävä samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Muu kuin kiireellinen toimeentulotukiasia on otettava käsittelyyn ja päätös asiassa on tehtävä viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta.”

”Toimeentulotuen palvelutakuu toimii. Stakesin juuri valmistuneen selvityksen mukaan hakemusten käsittelyajat ovat lyhentyneet kaikissa kunnissa 0,5 työpäivää vuoden 2007 tilanteeseen verrattuna. Kaupungeissa käsittely on nopeutunut 1,5 työpäivällä. Kaikkiaan 94 prosenttia kunnista yltää määräaikoihin, kun vastaava luku oli 87 prosenttia vuonna 2007”, Risikko kertoi.

”Myöskin hoitotakuu on osoittanut, että kiireettömälle hoidolle laissa säädetyt enimmäisajat ovat merkittävästi lyhentäneet potilasjonoja Suomessa. Ongelmia toki vielä löytyy, mutta tilanne on selkeästi parempi kuin mitä se oli ennen lakisääteistä hoitotakuuta.”

Lisätietoja:

Peruspalveluministeri Paula Risikko, puh. 050-511 3107

Paula Risikko
Sivun alkuun