Hallitus esittää, että asuntoyhteisöt voisivat helpommin kieltää tupakoinnin
Hallitus esittää eduskunnalle tupakkalain muutosta, jolla helpotettaisiin tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisön, kuten asunto-osakeyhtiön, omalla päätöksellä. Tavoitteena on vähentää tahatonta altistumista tupakansavulle sekä turvata ihmisten asumisviihtyvyyttä.
Nykyisin asuntoyhteisöt voivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Prosessi on kuitenkin koettu kunnissa ja asuntoyhteisöissä raskaaksi ja työlääksi.
Hakemuksen jättämisestä kuluu tyypillisesti puoli vuotta tai jopa yli vuosi siihen, että kunta määrää kiellon. Asianosaisia kuullaan prosessin aikana kahdesti: ensin asuntoyhteisö kuulee tilojen haltijoita ennen hakemuksen tekemistä ja sen jälkeen kunta kuulee heitä ennen tupakointikiellon määräämistä.
Tupakoinnin saisi kieltää huoneistoissa, parvekkeilla ja huoneistojen ulkotiloissa
Yhtenä hallitusohjelman tavoitteena on purkaa normeja kuntien tehtäväkentästä ja vahvistaa näin kuntien toimintaedellytyksiä. Lakimuutoksen myötä tupakoinnin kieltäminen ei enää edellyttäisi kunnan päätöstä. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat ehdottaneet tätä muutosta yhtenä norminpurkutoimena.
”Kenenkään ei pidä kärsiä tupakan savusta kodissaan vastoin tahtoaan. Muualta kulkeutuva tupakan savu haittaa asumismukavuutta, mutta ennen kaikkea kyseessä on terveyshaitta. Tällä hetkellä tupakoinnin kieltäminen taloyhtiöissä on hidasta ja byrokraattista. Hallitus haluaa purkaa normeja ja sujuvoittaa käytäntöjä”, sanoo sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen.
Tupakoinnin kieltämisen edellytykset olisivat tupakkalaissa samat kuin ne ovat nykyisin, mutta asuntoyhteisö voisi itse tehdä päätöksen kiellosta. Asuntoyhteisö saisi kieltää tupakoinnin asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, huoneistojen käytössä olevissa ulkotiloissa ja huoneistojen sisätiloissa, jos tupakansavua voi kulkeutua tiloista toisiin tiloihin muutoin kuin poikkeuksellisesti.
Tilojen haltijoita pitäisi kuulla ennen kuin kiellosta päätetään
Tupakoinnin kieltäminen asuinhuoneiston asuintilassa edellyttäisi myös, että savun kulkeutumista ei ole mahdollista ehkäistä rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella ja että asuintilan haltijalle on ennen kiellon määräämistä annettu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään. Asuntoyhteisön pitäisi kuulla tilojen haltijoita ennen kuin kiellosta päätetään, ja asuntoyhteisön olisi viivytyksettä päätettävä kiellon lakkauttamisesta, jos kiellolle ei olisi enää tupakkalaissa säädettyjä edellytyksiä.
Lisäksi tupakkalaissa kiellettäisiin tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista eräät kannabinoidit, kuten kannabidioli eli CBD, ja turvattaisiin Lupa- ja valvontaviraston mahdollisuudet periä valvontamaksuja.
Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta.
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Reetta Honkanen, p. 0295 163 684
hallitusneuvos Laura Terho, p. 0295 163 550